Nainen pitelee niskaansa tuskaisen näköisenä

Korostunut kivuntuntemus ei ole vain henkistä herkkänahkaisuutta.

© iStock

3 asiaa, joita et ehkä tiennyt kivuista

Ulvotko tuskasta siinä, missä kaverisi vain ähkäisee? Älä suotta syytä itseäsi herkkähipiäisyydestä - kipua koetaan monin eri tavoin.

perjantai 9. syyskuuta 2016 teksti Anna Sjøstrøm

Kun varvas kohtaa ovenkarmin, tuloksena on väistämättä kipua ja sadattelua. Mutta miksi se on toisille kivuliaampaa kuin toisille? Asiantuntijamme valottavat, mistä kivussa on kyse.

1. Kipukynnys

Sama asia voi tuntua eri verroin kivuliaalta eri ihmisillä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kovemmin ulvovat olisivat turhasta valittajia, vaan ihmisillä todellakin on erilainen kipukynnys ja kipua koetaan eri tavoin. Tähän voivat vaikuttaa esimerkiksi tulehdusarvo, aiemmat kivun kokemukset ja aivokemialliset muutokset.

2. Hiusten väri

Tuntuuko punahiuksinen ystäväsi reagoivan kipuihin eri tavoin kuin sinä? Syynä saattaa olla juurikin hänen hiustensa väri. Tutkimuksissa on todettu punahiuksisuutta aiheuttavan geenin liittyvän myös elimistön luontaisten kivunlievittäjien endorfiinien tuotantoon. Punahiuksiset voivat tuntea esimerkiksi hammassäryn muita kovempana ja olla alttiimpia kylmälle mutta toisaalta vähemmän herkkiä tietyille kiputyypeille.

3. Kivun tuntemuksen puuttuminen

Voi kuulostaa varsinaiselta onnenpotkulta elää elämänsä kipuja tuntematta, mutta tällainen synnynnäinen sairaus on todella vaarallinen. Tällaisesta geenivaurion aiheuttamasta kipu-ja lämpöaistimuksia välittävän hermoston kehittymättömyydestä kärsii muutama sata ihmistä maailmassa, ja se voi johtaa hengenvaarallisiin vammoihin ja loukkaantumisiin.

Ehkä sinua kiinnostaa...