Juoksu vahvistaa luita

Jälleen yksi hyvä syy vetää juoksukengät jalkaan ja lähteä lenkille.

maanantai 7. helmikuuta 2011 teksti KUNTO PLUS

Vuosien aikana kertyneiden juoksukilometrien on todettu vahvistavan luita merkittävästi. Suurien juoksumäärien vahvistava vaikutus voi auttaa ehkäisemään luiden haurastumista, joka ilmenee voimakkaimpana juuri jaloissa ja lonkissa.

Juoksun tärähdykset kohdistuvat erityisesti juuri tämän alueen luihin ja kasvattavat luun tiheyttä ja kestävyyttä näillä alueilla.

Luuston muut osat eivät juurikaan vahvistu juoksuharjoittelussa. Kanadalaistutkimuksessa esimerkiksi lannenikamien vahvuudessa ei havaittu eroja juoksijoiden ja juoksua harrastamattomien välillä.

1. Juokseminen antaa toistuvia iskuja luille...

2. ...jolloin luusta tulee tiheämpi ja kestävämpi. Myös luun tilavuus ja koko kasvavat, sillä rasitus stimuloi kasvua.

Näin luun tiheys kasvaa

Juoksu ja hyppely eivät ole ihmelääkkeitä, jotka vahvistaisivat luita hetkessä. Kuitenkin jo muutamassa kuukaudessa on odotettavissa selvää edistystä, jos vähän liikuntaa sisältänyt elämäntapa vaihtuu esimerkiksi kolmeen juoksulenkkiin viikossa.

Vaikutusta tehostaa myös se, jos luut saavat kyytiä myös välipäivinä. Kävelylenkit ja voimaharjoittelu suurilla painoilla sopivat vaihteluksi juoksulle.

LUE MYÖS: Mitä osteoporoosi on, ja miten se kehittyy?

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee