Nainen juoksee metsässä
© Colourbox

8 joka juoksijalle tuttua noloa juttua

Jos olet koskaan harrastanut juoksua, olet varmasti kokenut myös yhden tai useamman näistä kiusallisista hetkistä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016 teksti Cecilie Dumanski

Etenkin pitkien lenkkien aikana ehtii tapahtua yhtä sun toista, josta ei välttämättä lenkin jälkeen puhuta... mutta kukapa juoksija ei olisi joskus kokenut jotain näistä.

1. Rähmälleen kaatuminen 

Kohtaloksi voi koitua niin katukiveys, puun juuret, koirien talutushihnat, polulla kirmaavat lapset - ellei sitten sotkeennu ihan vain omiin jalkoihinsa. Yhteistä näille uljaille hetkille on se, että paikalla on taatusti aina mahdollisimman paljon yleisöä.

2. Omille vaatteille sylkäisy

Vaivihkainen pieni räkäisy polun sivuun päätyy yllättävän usein omille housuille tai takille. Myös tämä ilmiö on yleisempi silloin, kun sillä on mahdollisimman laajalti muita todistajia.

3. Ylireagointi, kun matkamittari unohtui laittaa päälle

Raivarin paikkahan se on, kun on jo yli puolivälin ja tajuaa, ettei tätä ennätysvauhtista lenkkiä pysty mitenkään todistamaan saati jakamaan somessa.

4. Säänvastainen pukeutuminen

Koskaan ei kannata lähteä kisaamaan taivaalla roikkuvan tumman pilven kanssa  - se kuitenkin voittaa aina ja laskee pisaransa viimeistään lenkkisi loppusuoralla.

5. Koiran yllättämäksi joutuminen

Iloinen, jaloissa hyppivä koira on ilahduttava asia kaikkialla muualla paitsi juoksupolulla kirjaimellisesti puskista tullessaan.

6. Viimeisen satasen väkisin vääntäminen

Eihän sitä kehtaa sanoa juosseensa 5 kilometriä jos oikeasti matkaa kertyi vain 4,82 kilometriä. Viimeiset metrit on siis vedettävä vaikka kotipihaa ympäri, jotta tasaluku tulee täyteen - naapureille taas puheenaihetta.

7. Havahtuminen omaan äänekkäseen yksinpuheluun

”Ei enää pitkä matka, ei enää pitkä!”

”Yksi kilsa enää, YKSI!”

”Miksi teen tämän itselleni...”

”Kappas, mikä komistus/kaunotar”

”Ei olisi pitänyt syödä sitä suklaapatukkaa ennen lähtöä...”

8. Puskaan poikkeaminen

Hädän hetkellä kaikki keinot ovat sallittuja - ja suorastaan pakollisia.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee