Näin voit treenata välilevyn pullistumasta toipuessasi

Välilevyn pullistuma vaikuttaa väistämättä harjoitteluun, mutta selän lihasten treenaamisen voi itse asiassa aloittaa heti pahimman kivun hellitettyä. Kunnostaan voi ja kannattaakin pitää huolta myös loukkaantuneena.

Nainen tekee etukyykkyä, välilevyn pullistuma

VÄLILEVYN PULLISTUMA Liike on lääkettä, mutta välilevyn pullistumasta kärsivän kannattaa välttää visusti tiettyjä lajeja.

© iStock

Jos alaselässä tuntuu äkillistä kipua tai alaraajoihin asti säteilevää iskiaskipua, pistelyä tai tunnottomuutta, saatat kärsiä välilevyn pullistumasta. Kerromme, mikä on välilevyn pullistuma, mitkä ovat sen oireet, mitä kivun lievittämiseksi voi itse tehdä – ja millaista treeniä voi jatkaa välilevyn pullistumasta huolimatta.

Kysymyksiä ja vastauksia välilevyn pullistumasta

Mikä on välilevyn pullistuma?

Virheellinen nostoasento ja raskas taakka tai kova taklaus voivat aiheuttaa välilevyn pullistuman. Yleensä kuitenkin taustalla on myös ikään ja liikuntatottumuksiin liittyvää selän välilevyjen rappeutumista. Välilevyt ovat selkärangassa nikamien välissä ja auttavat selkää kestämään ja joustamaan kuormituksessa.

Fyysisesti raskas työ ja toisaalta myös istumatyö voivat ajan myötä kuormittaa selkää.

Mistä välilevyn pullistuma johtuu?

Välilevyn pullistuman aiheuttama kipu tuntuu usein alaselän alueella.

Selässä on 24 selkänikamaa, joiden väleissä ovat välilevyt. Ne mahdollistavat nikamien liikkeen ja tekevät selästä joustavan.

Välilevyissä on hyytelömäinen sisus, ja jos välilevy vaurioituu esimerkiksi rappeuman johdosta, pehmeä sisältö pullistuu selkäydinkanavaan aiheuttaen kipua.

Välilevyn pullistuma

VÄLILEVYN PULLISTUMA Selkärangan nikamien välissä ovat välilevyt (1), jotka koostuvat hyytelömäisestä sisuksesta, sidekudosmaisesta ulkokehästä ja rustoisesta päätelevystä. Välilevyn pullistumassa hyytelömäinen sisus pullistuu ulos selkäydinkanavaan (2), mikä voi ärsyttää hermoja (3) ja aiheuttaa kipua.

© iStock

Mitkä ovat välilevyn pullistuman oireet?

Jos välilevyn pullistuma ei paina hermoa, se voi olla oireeton, eikä hoitoakaan välttämättä tarvita.

Akuutissa vaiheessa kivut voivat tuntua selässä tai alueella, jota ärtynyt hermo hermottaa, kuten jalassa tai kädessä. Kipualueella voi esiintyä puutumista tai pistelyä, lihasten voimattomuutta tai jopa liikuntakyvyttömyyttä. Yleensä välilevy pullistuu alaselästä, vain hyvin pieni vähemmistö tapahtuu niskan tai rinnan alueella.

Vahva selkä kolmella tehokkaalla harjoitteella

Miten voin itse lievittää välilevyn pullistuman aiheuttamaa kipua?

Välilevyn pullistuma: viikko 1: Kivut kuriin

Ota särkylääkettä, esimerkiksi parasetamolia tai ibuprofeenia, jotta akuutein kipu helpottaa. Näin saat nukuttua yöllä ja pystyt toimimaan päivän aikana mahdollisimman normaalisti.

Välilevyn pullistuma: viikot 2-4: Liikettä selälle

McKenzie-menetelmä lievittää kipua ja lisää selän liikkuvuutta. Makaa vatsallasi ja nouse varovasti kyynärpäiden varaan niin, että selkä taipuu taaksepäin. Lisää taaksetaivutusta vähitellen.

Video: McKenzie-menetelmän harjoitteet voivat auttaa välilevyn pullistumasta toipuvaa

McKenzie-menetelmä on tunnettu menetelmä selän alueen kipujen ja vaivojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Menetelmän harjoitteilla vahvistetaan selkää, eikä niiden tekeminen edellytä mitään välineitä.

*Lähde: ePainAssist*

Välilevyn pullistuma: viikot 5-12: Kuntoutus

Kun kipu on hallinnassa, selkä on pidettävä liikkeessä, jotta verenkierto vilkastuu ja selän kuntoutuminen nopeutuu. Kokeile esimerkiksi harjoitetta, jossa selinmakuulla tuot polvet kiinni rintaan.

Välilevyn pullistuma: viikko 13 ja siitä eteenpäin: Ennaltaehkäisy

Omaksu selkäystävällinen työasento. Tee esimerkiksi pöydän ääressä töitä välillä seisten ja pidä selkä suorana nostaessasi. Älä istu pitkiä aikoja, ja tee selkää vahvistavia harjoitteita.

Joogasta voi olla apua selkäkipuihin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Täältä löydät harjoitteita niin vasta-alkajille kuin kokeneillekin

Miksi lihaskuntotreeni sopii välilevyn pullistumasta kärsivälle?

  • Sovita kipuihin sopivaksi: Kuntosalin laitteilla voit tehdä harjoitteita, jotka eivät ärsytä kipeää selkää, kunhan huomioit tarkasti, missä kohtaa selkää kipu tuntuu.

  • Vahvista selkää liikaa kuormitusta välttäen: Selän lihaksia ja muita tärkeitä lihaksia pystyy vahvistamaan niin, että selkäranka ei kuormitu väärällä tavalla eivätkä välilevyt ärry rasituksesta.

  • Treenaa näin: Tee vaihdellen erilaisia harjoituksia kuntosalin laitteilla tai oman kehon painolla niin, että keskityt erityisesti selän vahvistamiseen. Sovita painot ja toistomäärät selän tilanteeseen ja varo rehkimästä liikaa.

Nainen treenaa kuntosalilla – lihaskuntotreeni sopii välilevyn pullistumasta kärsivälle.

PUOLEN TUNNIN LIHASKUNTOTREENI, JOKA SOPII VÄLILEVYN PULLISTUMASTA KÄRSIVÄLLE, KULUTTAA NOIN 200 KILOKALORIA. Puolen tunnin lihaskuntotreeni kuluttaa saman verran energiaa kuin kolmen vartin pyöräily.

© iStock

Miten pitkään välilevyn pullistuma kestää?

Välilevyn pullistuma paranee yleensä hyvin, useimmiten ilman leikkaushoitoa. Mutta täydellinen toipuminen saattaa viedä viikkoja. Senkin jälkeen selän vahvistamista on jatkettava ja kuormittavia asentoja vältettävä.

Useimmat toipuvat puolessatoista tai kahdessa kuukaudessa. Toipuminen edellyttää kuitenkin, ettei selkää kuormiteta liikaa ja että samalla selkä pidetään liikkeessä ja tehdään selkää vahvistavia harjoitteita. Sängyssä makaaminen ei ole oikea ratkaisu. Jos oireet eivät ole helpottaneet noin kuudessa viikossa, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Välilevyn pullistuman hoito – lääketieteen keinot

Selän äkilliset vammat on tärkeää diagnosoida oikein, joten vakavammissa tapauksissa kannattaa mennä lääkäriin, jotta selkä voidaan esimerkiksi kuvata heti vamman ilmaannuttua. Jos jalat eivät kannata tai esiintyy pidätyskyvyttömyyttä, on mentävä välittömästi lääkäriin. Lääkäri arvioi sen, tarvitaanko hermopaineen helpottamiseksi leikkaushoitoa.

Lievemmissä tapauksissa hoidoksi riittävät särkylääkkeet ja selän lihaksia vahvistavat ja selän liikkuvuutta lisäävät harjoitteet, joihin saa neuvoja esimerkiksi fysioterapeutilta.

Artikkeli on ilmestynyt aiemmin KUNTO PLUS -lehden numerossa 10/2017.

    Tämän hetken suosituimmat
    Painonhallintamotivaatio

    Laihduttajan alkoholivalinnat

    Voimaharjoittelu

    Selän tehotreenillä eroon selkäkivuista

    Lihaskuntoliikkeet

    24 kyykkyharjoitetta

    Energiankulutus

    LASKURI: Kaloritarve

    Hyvinvointi

    Sidekudos – 8 sidekudosta huoltavaa harjoitetta

    Terveellinen ruokavalio

    4 mainiota syytä syödä suklaata

    Letut ja lettutaikina

    VIDEO: Terveelliset ja herkulliset banaaniletut 5 minuutissa

    295 kcal
    5 minuuttia
    Ennaltaehkäisy

    NÄIN helpotat vatsan turvotusta

    Litteä vatsa

    KUNTO PLUSSAN Vatsatreeni – osa 1

    Mehut

    Inkiväärishotti tekee hyvää

    1:15 tuntia
    Lisää aiheesta: Urheiluvammat
    Urheiluvammat

    8 vinkkiä urheiluvammasta kärsivälle

    Urheiluvammat

    Treenillä voi päästä eroon polven kierukkavammoista

    Urheiluvammat

    Miten treenata kantapääkivun kanssa?

    Urheiluvammat

    Mitä iskiaskipu on?

    Urheiluvammat

    Tee testi – onko sinulla jäykät hartiat?

    Urheiluvammat

    Opas – Olkapää kivuttomaksi

    Urheiluvammat

    Niska jumissa ja kova niskakipu – mikä auttaa?

    Urheiluvammat

    Mikä juoksijan polvi on?

    Urheiluvammat

    Laittaako aivotärähdys stopin treeneille?

    Urheiluvammat

    Näin pidät kuntoa yllä eturistisidevammasta toipuessasi

    Urheiluvammat

    Mikä on hiirikäsi?

    Newsletter background
    KUNTO PLUSsan suositukset
    Superfood

    Katso parhaat punakaalireseptit täältä

    Ennaltaehkäisy

    Miksi saunominen on terveellistä

    Psykologia

    Tee testi: Oletko optimisti vai pessimisti?

    Kuntoplus

    KUNTO PLUSsan treenivideot ja ruokalistat – nyt on helppo elää terveellisesti!

    Ennaltaehkäisy

    Onko yöhikoilu huolestuttava juttu?

    5 km juoksuohjelmat

    Kuunneltava juoksuohjelma: 12 viikon kuluttua juokset 5 km – vaikka aloitat nollasta

    Litteä vatsa

    Vatsatreeni vasta-alkajille: Tehokas treeniohjelma tuottaa tuloksia!

    Treeni

    Lisää virtaa aamuun lempeällä ohjelmalla

    Psykologia

    Masennustesti: Onko kyseessä masennus vai ohimenevä alakulo?

    Voimaharjoittelu

    Vasta-alkaja? Näin pääset helposti lihaskuntotreenin alkuun