Nainen työskentelee kannettavalla sängyssä

Jäävätkö unet vähiin? Kenties nämä tutkimustulokset kannustavat painamaan pään tyynyyn aikaisemmin.

© iStock

Univaje voi karkottaa kaveritkin

Unettomat yöt jättävät jälkensä kasvoihin ja tekevät yökukkujasta vähemmän kiinnostavaa seuraa.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017 teksti Inge Eriksen

Univaje voi aiheuttaa painon nousua, keskittymisvaikeuksia sekä lisätä monien elintapasairauksien riskiä. Tämän tosin varmasti useimmat jo tiesivätkin. Mutta tiesitkö, että liian lyhyiksi jäävät unet voivat vaikuttaa myös ulkonäköösi ja seuraelämääsi?

Ruotsalaisen lääketieteen yliopiston Karoliinisen instituutin tutkimuksessa on saatu yllättäviä tuloksia: tutkijat ovat todenneet, että liian vähäiset yöunet jättävät jälkensä yökukkujan kasvoihin ja vähentävät myös muiden kiinnostusta viettää aikaa tämän kanssa.

Selvä ero 4 ja 7 tunnin unien jälkeen

Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat nukkuivat ensin kahtena yönä normaalit 7 - 9 tunnin unet ja sen jälkeen kahtena yönä enintään 4 tuntia yössä. Heistä otettiin kuvat jokaisena aamuna, ja kuvia näytettiin heitä ennestään tuntemattomille henkilöille, jotka arvioivat opiskelijoiden viehätysvoimaa, terveyttä ja väsyneisyyttä.

Lue lisää unesta sekä vinkkejä parempiin yöuniin täältä!

Lyhyempien unien jälkeen osallistujia pidettiin vähemmän viehättavinä ja terveinä sekä väsyneempinä. Arvioijat olivat myös vähemmän halukkaita viettämään aikaa vain muutaman tunnin nukkuneiden kanssa.

Tutkijoiden mukaan evoluution kannalta onkin ollut mielekästä karttaa väsyneeltä ja sairailta vaikuttaneiden lajitoverien seuraa, jotta oma terveys ei vaarantuisi.

He kuitenkin painottavat, ettei nyt todettu univajeen vaikutus ole niin merkittävä, että unenpuutteesta kärsivällä olisi vaarana joutua sen takia täysin ystävien hylkäämäksi. Se on kuitenkin jälleen hyvä muistutus siitä, miten tärkeää riittävä uni on.

KUNTO PLUS suosittelee:

Analysoi untasi Active Fit Trackerin avulla

Hyvät yöunet ovat ratkaisevan tärkeitä terveyden kannalta. Mutta miten hyvin itse asiassa nukut? Aktiivisuusranneke voi kertoa vastauksen!
Aktiivisuusranneke Active Fit Tracker mittaa esimerkiksi, kuinka monta tuntia syvää ja kevyttä unta nukut ja tallentaa untasi koskevat tiedot.

Vaikka tiedämme, että uni on terveyden ja vireyden kannalta ratkaisevan tärkeää, moni meistä ei tiedä, kuinka paljon – tai kuinka hyvin – nukkuu öisin.

Nukutko tarpeeksi? Ja nukutko riittävän hyvin? Aktiivisuusrannekkeen Active Fit Tracker avulla voit seurata omaa nukkumistasi.

Ranneke mittaa, kuinka syvää tai kuinka kevyttä uni on. Aktiivisuusranneke tallentaa kaikki uneen liittyvät tiedot – toisin kuin esimerkiksi unta mittaavat sovellukset, joiden käyttö edellyttää sitä, että puhelin on nukkuessa tyynyn alla.

Aktiivisuusranneke lähettää tiedot langattomasti puhelimen sovellukseen, josta unta koskevia tietoja on helppo tarkastella.

Nyt saat unta mittaavan Active Fit Tracker -aktiivisuusrannekkeen, kun tilaat tarjoushintaan KUNTO PLUS -lehden

Unen seuraamisen lisäksi rannekkeessa on lukuisia muitakin toimintoja:
  • Askelmittari – laskee jokaisen päivän aikana ottamasi askeleen.
  • Sykemittari – mittaa sykkeen ja tallentaa tiedot sykkeestä ympäri vuorokauden.
  • Kalorilaskuri – laskee jatkuvasti, paljonko energiaa olet liikkumalla kuluttanut.
  • Ilmoitukset – ranneke ilmoittaa värinähälytyksellä puhelimeen saapuvista puheluista ja viesteistä.
  • Liikkumattomuushälytys – rannekkeen voi asettaa hälyttämään, kun olet istunut liian pitkään paikoillasi.
  • Rannekello – tavallinen rannekello, joka toimii myös herätyskellona – tyylikkään näköinen ranneke on myös mukava käyttää.
Active Fit Trackeren on arvoltaan 90 euroa. Kun tilaat KUNTO PLUS -lehden, saat neljän numeron lisäksi aktiivisuusrannekkeen yhdistettyyn tarjoushintaan vain 24,90 euroa. Säästät yhteensä 104,10 euroa!

KATSO TARJOUS: Active Fit Tracker + 4 numeroa KUNTO PLUS -lehteä tarjoushintaan 24,90 euroa.

VIDEO: Katso, mitä kaikkea Active Fit Tracker -aktiivisuusrannekkeella voi tehdä:

Active Fit Tracker seuraa aktiivisuustasoasi ja nukkumistasi. Laite lähettää tiedot langattomasti Bluetooth-yhteyden kautta mobiilisovellukseen, josta näet nopeasti terveytesi kannalta tärkeät tiedot.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2019!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee