Nainen nukkuu

Unessa aivot muun muassa työstävät päivän tapahtumia. 

© iStock

Miksi jotkut muistavat unensa ja toiset eivät

Jos herää kesken unen, sen todennäköisesti muistaa paremmin kuin jos herää itsekseen.

keskiviikko 16. elokuuta 2017 teksti Maria Albøg Jespersen

Varmaan jokainen tuntee jonkun, joka muistaa unensa yksityiskohtaisesti, ja jonkun, joka sanoo, ettei muista uniaan lainkaan. Jokainen kuitenkin näkee unia.

Unien muistaminen riippuu heräämisajankohdasta

Jos et muista uniasi, se johtuu siitä, että et herää kesken unennäön tai heti sen jälkeen.

Nukkuessa pitkäkestoinen muisti on pois päältä eli unet eivät tallennu nukkuessa pitkäkestoiseen muistiin. 

Jos herää 5 - 10 minuuttia unen päättymisestä, ei enää muista mistä unessa oli kyse saati, mitä siinä tapahtui. 

Mieleenpainuvat unet

Joskus tuntuu siltä, että on nähnyt tavallista enemmän unia. Se voi johtua siitä, että on heräillyt painajaisiinsa tai uni on ollut muuten niin tunteisiin vaikuttava, että siihen on herännyt.

Unien sisältö ei aina avaudu edes itselle, muttaomia uniaan voi oppia ymmärtämään paremmin. KUNTO PLUSsassa nro 16/2017 opastetaan, miten uniaan voi ymmärtää, ja mitä hyötyä unista on. 

Lähteet: unitutkija Michael Rohde ja sciencedaily.com 

KUNTO PLUS suosittelee:

Analysoi untasi Active Fit Trackerin avulla

Hyvät yöunet ovat ratkaisevan tärkeitä terveyden kannalta. Mutta miten hyvin itse asiassa nukut? Aktiivisuusranneke voi kertoa vastauksen!
Aktiivisuusranneke Active Fit Tracker mittaa esimerkiksi, kuinka monta tuntia syvää ja kevyttä unta nukut ja tallentaa untasi koskevat tiedot.

Vaikka tiedämme, että uni on terveyden ja vireyden kannalta ratkaisevan tärkeää, moni meistä ei tiedä, kuinka paljon – tai kuinka hyvin – nukkuu öisin.

Nukutko tarpeeksi? Ja nukutko riittävän hyvin? Aktiivisuusrannekkeen Active Fit Tracker avulla voit seurata omaa nukkumistasi.

Ranneke mittaa, kuinka syvää tai kuinka kevyttä uni on. Aktiivisuusranneke tallentaa kaikki uneen liittyvät tiedot – toisin kuin esimerkiksi unta mittaavat sovellukset, joiden käyttö edellyttää sitä, että puhelin on nukkuessa tyynyn alla.

Aktiivisuusranneke lähettää tiedot langattomasti puhelimen sovellukseen, josta unta koskevia tietoja on helppo tarkastella.

Nyt saat unta mittaavan Active Fit Tracker -aktiivisuusrannekkeen, kun tilaat tarjoushintaan KUNTO PLUS -lehden

Unen seuraamisen lisäksi rannekkeessa on lukuisia muitakin toimintoja:
  • Askelmittari – laskee jokaisen päivän aikana ottamasi askeleen.
  • Sykemittari – mittaa sykkeen ja tallentaa tiedot sykkeestä ympäri vuorokauden.
  • Kalorilaskuri – laskee jatkuvasti, paljonko energiaa olet liikkumalla kuluttanut.
  • Ilmoitukset – ranneke ilmoittaa värinähälytyksellä puhelimeen saapuvista puheluista ja viesteistä.
  • Liikkumattomuushälytys – rannekkeen voi asettaa hälyttämään, kun olet istunut liian pitkään paikoillasi.
  • Rannekello – tavallinen rannekello, joka toimii myös herätyskellona – tyylikkään näköinen ranneke on myös mukava käyttää.
Active Fit Trackeren on arvoltaan 90 euroa. Kun tilaat KUNTO PLUS -lehden, saat neljän numeron lisäksi aktiivisuusrannekkeen yhdistettyyn tarjoushintaan vain 24,90 euroa. Säästät yhteensä 104,10 euroa!

KATSO TARJOUS: Active Fit Tracker + 4 numeroa KUNTO PLUS -lehteä tarjoushintaan 24,90 euroa.

VIDEO: Katso, mitä kaikkea Active Fit Tracker -aktiivisuusrannekkeella voi tehdä:

Active Fit Tracker seuraa aktiivisuustasoasi ja nukkumistasi. Laite lähettää tiedot langattomasti Bluetooth-yhteyden kautta mobiilisovellukseen, josta näet nopeasti terveytesi kannalta tärkeät tiedot.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2019!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee