Psykopaatti: Näin tunnistat naispuolisen psykopaatin

Valtaosa psykopaateista on miehiä, ja harvoja olemassa olevia naispsykopaatteja voi olla vaikea tunnistaa, vaikka he ovat miehiä manipuloivampia. He saattavat olla myös miehiä vaarallisempia.

maanantai 22. helmikuuta 2016 teksti Karine Kirkebæk

Kaikista ihmisistä 0,5–1 prosentin arvioidaan olevan psykopaatteja eli kärsivän epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.

Hannibal Lecterin ja Patrick Batemanin kaltaiset elokuvahahmot edustavat monille stereotyyppistä kuvaa psykopaatista – miespsykopaatista. Useimmat tutkimukset viittaavatkin psykopaattien olevan yleensä miehiä.

Naispuoliset psykopaatit jäävät monelta tunnistamatta, vaikka heitä kannattaisi varoa monesta syystä.

Manipuloiva naispuolinen psykopaatti

Naispsykopaatti eroaa miespsykopaatista monessa suhteessa.

Miespuoliset psykopaatit ovat tavallisesti hurmaavia ja impulsiivisia, heillä on hyvä itsetunto ja heiltä puuttuu kyky katua tai tuntea empatiaa.

Yhdessä yhdysvaltalaisessa ja yhdessä norjalaisessa tutkimuksessa todetaan, että naispuoliselle psykopaatille ovat ominaisia seuraavat piirteet:

  • Flirttailu
  • Manipulointi
  • Varastaminen ja pettäminen
  • Verbaalinen aggressiivisuus
  • Uhrin sulkeminen sosiaalisen verkoston ulkopuolelle
  • Seksin käyttäminen taloudellisten ja sosiaalisten etujen saavuttamiseksi
  • Tunne-elämän epävakaus
  • Mustasukkaisuus
  • Itsensä vahingoittaminen näkyvästi

Ero miespuoliseen psykopaattiin

Naispuoliset psykopaatit ovat harvoin väkivaltaisia, eivätkä he yleensä ole yhtä hurmaavia eikä heidän itsetuntonsa ole yhtä vahva kuin miespuolisilla psykopaateilla.

Yhteistä naispuolisille psykopaateille on se, että he eivät manipuloi ihmisiä yhtä näkyvästi ja selkeästi kuin miehet.

Juuri tämän vuoksi yhdysvaltalainen psykologi Seth Meyers painottaaPsychology Today -sivustossa, että naispuolinen psykopaatti voi olla vaarallisempi kuin mies, koska emme ole tottuneet näkemään yhteiskunnassa naisia psykopaatteina.

Seth Meyers ottaa esimerkiksi ulkoisesti hyvin huolehtivaisen naispuolisen sairaanhoitajan, jota juuri kukaan ei hänen ammattinsa vuoksi pitäisi psykopaattina. Juuri tästä syystä hän voi toimia hyvinkin vahingollisesti ja hänen toiminnastaan voi olla yhtä suurta haittaa kuin miespuolisen psykopaatin näkyvästä väkivallasta.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2019!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee