10 vinkkiä kylpylähenkiseen ruuanlaittoon

Kylpyläkeittiössä jalostetaan ja korostetaan terveellisten raaka-aineiden omaa makua. Makujen tasapaino, hedelmien käyttö pääruuissa ja monipuoliset mausteet ovat kylpylähenkisen ruuanlaiton kulmakivet.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015 teksti KUNTOPLUS

1. VÄHEMMÄN TYYDYTTYNYTTÄ RASVAA

Korvaa lihan ja maidon tyydyttynyt rasva terveellisellä, tyydyttymättömällä kasvirasvalla. Käytä oliivi-, rypsi- ja seesamiöljyä. Käytä pelkästään vähärasvaista lihaa ja vähärasvaisia maitotuotteita. Kevytmaito on rasvaisin sallittu maitotuote. Valutettu jogurtti on oiva vaihtoehto rasvaiselle ranskankermalle.

2. MAKUJEN TASAPAINO

Kylpyläkeittiössä jalostetaan ja korostetaan terveellisten raaka-aineiden omaa makua. Kouluttaessamme kokkeja annamme heille porkkanan ja pyydämme tekemään siitä yhtä maukasta kuin meriantura, keittiömestari Sören Bak kertoo. On löydettävä oikea tasapaino happaman, makean, suolaisen, kirpeän ja karvaan välille käyttämättä liikaa voita ja kermaa. Monet ruuat maistuvat oudolta, jos niitä höystetään pelkällä etikalla ja hunajalla. Kun kaikki maun osa-alueet huomioidaan, pienemmistäkin annoksista tulee kylläiseksi.

3. SATEENKAAREN VÄRIT

Ruuan luontaisilla väriaineilla on erilaisia terveellisiä ominaisuuksia. Kun samalla aterialla on tarjolla kaikkia sateenkaaren värejä, sen monipuolisuus on taattu. Jos syödään kolme ruokalajia, ei jokaisen tarvitse olla riemunkirjava, kunhan koko ateriassa ovat kaikki värit mukana. Värikylläisyys vaikuttaa myös ruokahaluun: kun ruoka on värikästä, tulee syödyksi silmilläänkin ja olo tuntuu kylläisemmältä.

4. HEDELMIÄ PÄÄRUOKIIN

Hedelmät voivat antaa mukavaa makeutta pääruokiin. Kiinnostavia ovat mm. tamarillo (puutomaatti) ja mango. Kun keho kokee makean makuelämyksen jo pääruuan aikana, jälkiruuan ja makean tarve vähenee. Hedelmät voivat myös lisätä ruuan raikkautta tai happamuutta. Kun kampelaa kieritellään raastetussa sitruunankuoressa, syntyy täysin erilainen makukokemus kuin kananmunalla ja korppujauhoilla leivitettäessä.

5. UUDET MAUSTEET

Laajenna makutottumuksiasi. Käytä muitakin mausteita kuin tavallisia kolmea tai neljää. Kannattaa kokeilla inkivääriä, sumakkia tai harissaa. Mausteet ovat pullollaan terveellisiä aineita, ja kun ruoka on maukasta, pienempikin annos tekee kylläiseksi. Tuoreet mausteyrtit ovat myös täynnä vitamiineja ja antioksidantteja. Kokeile salaattiin vaikkapa rakuunaa, voikukkaa, minttua ja lipstikkaa.

6. ITSE TEHDYT MEHUT

Jos tekee tiukkaa nauttia kasviksia ja hedelmiä kuusi annosta päivässä, mehut, tuoremehut, hedelmäsalaatit ja pirtelöt tarjoavat vitamiineja helpossa muodossa. Ainesten ei tarvitse olla eksoottisia. Mehua voi tehdä omenoista, päärynöistä, banaaneista ja mansikoista, myös pakastetuista. Mehuun voi valita hieman kolhiintuneet hedelmät, jotka muuten heittäisi pois. Pirtelöt kannattaa valmistaa vähärasvaisista maitotuotteista tai soijamaidosta.

7. ENEMMÄN KALAA

Kala on ihanteellista kylpyläruokaa. Se on terveellistä, ravitsevaa ja vie nälän kevyellä ja miellyttävällä tavalla. Kannattaa kokeilla eri kalalajeja, kuten muikkua, ahventa, nieriää ja kuhaa.

8. TERVEELLISIÄ PAPUJA

Papuja kannattaa syödä, koska ne täyttävät hyvin ja sisältävät proteiineja, kuituja ja vitamiineja. Mausteiden ja yrttien kanssa valmistettuina pavut saavat aivan uutta makua.

9. TÄYTTÄVÄT JYVÄT

Keitetyt vehnänjyvät täyttävät vatsan ilman painon tunnetta, kuten riisin kanssa voi käydä. Makua on myös helppo muokata. Vehnänjyvät voi kypsentää vaikkapa tomaatin kera.

10. ALKUPERÄ TIETOON

On hyvä tietää, mistä ruoka on peräisin. Kannattaa käyttää luotettavia liha-, kala- ja vihanneskauppiaita, jotka pystyvät takaamaan ruuan laadun. Vain oikein kasvatetuista ja käsitellyistä raaka-aineista saa varmasti hyvää ruokaa.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Missä juokset mieluiten?


KUNTO PLUS suosittelee