Neljä naista drinkillä baarissa

Tällaiset juomat voivat aiheuttaa karmeimman kankkusen

Jos haluat välttää maailmanlopun krapulan, voi oikeista juomavalinnoista olla apua.

sunnuntai 28. elokuuta 2016 teksti Anja Bruneskjold

Valitettavasti krapulan välttämiseen ei ole vielä löydetty keinoa - ainoa tapa torjua kankkunen kokonaan on jättää drinkit juomatta. Tutkimuksissa on kuitenkin vuosien varrella noussut esiin viitteitä siitä, että tietyt alkoholijuomien ominaisuudet voivat  vaikuttaa hieman siihen, minkä asteinen kohmelo seuraavana aamuna on vastassa.

Alkoholissa pahin krapulaa aiheuttava ainesosa on etanoli, mutta sen lisäksi kankkusen kovuuteen vaikuttavat käymisprosessin yhteydessä syntyvät haitalliset aineet, joista peruskuluttajalle tutuimpia ovat tanniinit. Nämä aineet myös vaikuttavat juoman väriin niin, että mitä enemmän juoma sisältää niitä, sitä tummempi sen väri.

Tämän teorian perusteella kannattaisi siis pysytellä mahdollisimman kirkkaissa ja vaaleissa juomissa ja jättää viskit ja punaviinit vähemmälle, jos haluaa pehmentää laskua seuraavaan päivän.

Vaaleassa vara parempi

Bileiltana ei siis olisi niinkään väliä, millaisia juomasekoituksia tulee nautittua, vaan minkä väristä nautittu alkoholi on.

Värillä ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi väliä, jos drinkkejä tulee kumottua liikaa, sillä eniten kankkuseen vaikuttaa luonnollisesti juodun alkoholin määrä. Lisäksi krapulaan vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten se, miten vauhdikkaasti juomat kumotaan tai kumotaanko ne tyhjään vatsaan. Alkoholin palamisnopeuteen ei voi vaikuttaa, mutta syöminen voi hieman hidastaa sen imeytymistä.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee