Näin pidät hiivasienen kurissa

Kutinaa ja kirvelyä, jo ajatuskin hiivasienestä alapäässä tuntuu epämiellyttävältä. Hiivasieni on kuitenkin aivan tavallinen ja kaikeksi onneksi helppohoitoinen vaiva. Täältä saat vastauksia siihen, kuinka hiivasienitulehduksen voi välttää ja kuinka siitä pääsee eroon.

Naisella on hiivatulehdus

TUNNETKO HIIVATULEHDUKSEN OIREET? Epämukavuus, kutina ja kirvely alapäässä ovat hiivatulehduksen oireita.

© iStock

Hiivasienen aiheuttama tulehdus on varsin yleinen vaiva, jonka useimmat naiset kokevat ainakin kerran elämänsä aikana. Löydät alta vastaukset yleisiin kysymyksiin hiivasienestä ja sen aiheuttamasta tulehduksesta.

Kysymyksiä hiivatulehduksesta

Mikä on hiivasieni?

Hiivasienitulehdus on tulehdus, jonka aiheuttaa sieni emättimen limakalvolla tai sen suuaukolla. Useimmiten kyseessä on Candida albicans -hiivasieni. Toisinaan kyseessä voi olla jokin muukin mikrobi tai usean yhdistelmä.

Mitkä ovat hiivatulehduksen oireet?

Moni nainen tunnistaa hiivasienen helposti, jos on kerrankin sairastanut sen aiemmin. Seuraavat merkit voivat kieliä hiivasienitulehduksesta:

  • Kutina ja kirvely emättimessä ja sen suuaukon tuntumassa.
  • Lisääntynyt vuoto, joka on valkeaa ja paakkuista – vuoto voi muistuttaa raejuustoa.
  • Kipu ja epämukavuus seksin aikana.
  • Kirvely virtsatessa.

LUE MYÖS: Endometrioosi: Kun alavatsaan koskee

Candida-sieni

CANDIDA-SIENI – jos emättimen bakteeritasapaino järkkyy, candida-sieni voi vallata alaa ja aiheuttaa hiivatulehdusta.

© iStock

Miksi jotkut saavat hiivasienitulehduksen?

Candida-sientä esiintyy normaalisti emättimessä. Sitä ei voi nähdä eikä muutenkaan huomata. Sen olemassaolon voi havaita vasta, kun emättimen olosuhteet tai happamuusaste muuttuvat niin, että hiivasieni ryöstäytyy lisääntymään liikaa. Siihen taas on useita erilaisia syitä, mitä oheinen piirros selventää.

**Hiivatulehdusta aiheuttavat

**

  • Antibioottikuuri

  • Seksi – varsinkin uuden kumppanin kanssa

  • Hormonaaliset muutokset raskauden, ylipainon tai hormonihoitojen vuoksi

  • Emättimen liiallinen peseminen

  • Diabetes

  • Heikentynyt immuunipuolustus esim. lääkehoidon tai sairau– den vuoksi

LUE MYÖS: Nokkosrokko – toimivimmat lääkärin neuvot

Pitääkö lääkärin todeta hiivasienitulehdus?

Kun oireet tulevat ensi kertaa, on syytä käydä lääkärissä, koska kyseessä voi olla myös jokin muu tulehdus. Jos tulehdus uusiutuu ja tunnistaa sen oireet, voi ensiapuun käyttää käsikauppalääkkeitä. Jos ne eivät auta, on syytä mennä lääkäriin. Myös yllättävä vuoto emättimestä ilman ilmeistä syytä on aina paikallaan tutkituttaa lääkärissä.

LUE MYÖS: Korvavaikku - Mitä korvalääkäri tarkistaa?

Tarttuuko hiivasieni?

Miehet voivat saada hiivasienen esinahan alle, mutta se ei tavallisesti tartu seksin välityksellä mieheltä naiselle. Naiset saattavat sen sijaan tartuttaa sienen miehiin, mutta tästäkään ei ole varmaa näyttöä, ja sieni häviää, kunhan mies huuhtelee peniksensä myös esinahan alta. Ilmeisesti hiivasieni ei ole tarttuvaa muunkaan kosketustartunnan kautta, kuten esim. pyyhkeistä.

LUE MYÖS: Voiko huuliherpes levitä genitaalialueelle?

Emätinpuikko hiivatulehdukseen

MITEN HIIVATULEHDUSTA HOIDETAAN? Emätinpuikot ovat yksi vaihtoehto, jolla voi hoitaa emättimen hiivatulehdusta.

© iStock

Kuinka hiivasienitulehdusta hoidetaan?

Toisinaan tulehdus paranee itsestään, joten oireita ei ole kiire rynnätä hoitamaan. Jos oireet ovat hyvin kiusalliset tai eivät häviä, on saatavilla lääkehoitoja. Saatavana on monenlaisia paikallishoitoja voiteista emättimeen asetettaviin puikkoihin ja tabletteihin. Joitakin lääkkeistä saa myös ilman reseptiä.

Myös suun kautta otettavia lääkkeitä on olemassa. Niihin tarvitaan lääkärin resepti. Suun kautta otettavien lääkkeiden haittana on, että lääke kulkeutuu kaikkialle elimistöön, jolloin sivuvaikutusten todennäköisyys on suurempi. Tilastojen mukaan paikallishoidot ja nieltävät tabletit tehoavat yhtä hyvin. Toistuvasti hiivasienestä kärsivät naiset tulevat usein vastustuskykyisiksi paikallishoidoille ja heidän on siksi vaihdettava suun kautta otettavaan lääkkeeseen.

Lue myos: Kynsisieni – miten tartuntaa voi ehkäistä ja hoitaa

Miten alapää pestään kaikkein hellävaraisimmin?

  • Älä pese alapäätä liian paljon. Kevyt huuhtelu riittää.
  • Vältä saippuaa – varsinkin jos sinulla on taipumus toistuviin hiivasienitulehduksiin.
  • Jos on pakko käyttää saippuaa, valitse intiimipesuaine, joka on hellävaraisempi limakalvoille.

Voiko hiivasienitulehdusta ehkäistä?

Hiivasieni on niin yleinen, että sitä on vaikea täysin välttää. Tutkimustulokset sienitulehduksen ehkäisemisestä ovat vaatimattomia, mutta oheisten ohjeiden kokeilemisesta ei toki ole mitään haittaakaan.

  • Vältä tiukkoja housuja ja alusvaatteita. Käytä mieluiten puuvillaisia.

  • Kokeile probiootteja, varsinkin jos olet penisilliinikuurilla. Probiootteja eli eläviä maitohappobakteereja on hapanmaitotuotteissa ja tabletteina sekä emättimeen asettetavina kapseleina.

  • Peseydy vedellä sekä ennen yhdyntää että sen jälkeen.

  • Noudata ravitsemussuosituksia.

  • Varmista, ettei sinulla ole diabetesta.

  • Pyydä lääkäriltä intervallilääkitystä esimerkiksi muutamaksi kuukaudeksi aina kuukautisten jälkeen otettavaksi.

5 harhaluuloa hiivatulehduksen ehkäisystä

Asidofilus auttaa

EHKÄ

Vanhan vinkin mukaan piimän tai jogurtin suihkuttaminen emättimeen ehkäisee hiivasientä. Hapanmaitotuotteissa on maitohappobakteereja, probiootteja, jotka saattavat auttaa korjaamaan bakteeritasapainoa.

Myös laboratoriokokeet viittaavat siihen, että niistä voisi olla apua, mutta vaikutusta ei ole voitu vahvistaa ihmisillä tehdyillä tutkimuksilla. Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että melko moni pääsi hiivasienitulehduksesta, kun heitä hoidettiin sienilääkkeellä sekä probiooteilla pelkän sienilääkkeen sijaan. Kuukauden kuluttua kaikki kummankaan koehenkilöryhmän jäsenet eivät olleet päässeet eroon hiivasienestä. Mikään ihmelääke eivät maitohappobakteerit siis ole, mutta ei niistä tiettävästi mitään haittaakaan ole.

Puuvillaiset alusasut auttavat ehkäisemään hiivatulehdusta

EHKÄ

Joidenkin naisten mielestä hiivasieni pysyy loitolla, kun he käyttävät puuvillaisia alushousuja. Tieteellisesti väitettä ei ole todistettu. Puuvillaiset alushousut saattavat laskea riskiä hiukan, mutta mikään hiivasienettömyystakuu ne eivät ole. Puuvillaisia pikkuhousuja kannattaa toki kokeilla, jos kärsii toistuvasti hiivatulehduksista.

Hiivasientä voi ehkäistä luopumalla sokerista

EHKÄ

Vältä sokeria, vältyt hiivasieneltä. Näin kuuluu yksi tunnetuimmista neuvoista hiivasienen suhteen. Jonkin verran on saatu todisteita siitä, että paljon sokeria syövillä olisi useammin hiivasientä kuin muilla. Toisaalta on ollut vaikea löytää todisteita siitä, että sokerista luopuminen ehkäisisi hiivasienitulehdusta.

TESTAA ITSESI: Oletko riippuvainen sokerista?

Pikkuhousunsuojat ja hiivasieni
© iStock

Pikkuhousunsuojaa ei saa käyttää päivittäin, jos haluaa eroon hiivasienestä

TARUA

On harhaluulo, että hiivasienitulehduksen voisi välttää tai sitä voisi ehkäistä, jos ei käytä joka päivä pikkuhousunsuojaa. Asiasta tehty tutkimuskatsaus osoittaa, ettei pikkuhousunsuojan käyttö lisää hiivasienitulehduksen riskiä.

Ylipaino lisää hiivatulehduksen riskiä

TOTTA

Ylipaino lisää tutkitusti riskiä sairastua hiivasienitulehdukseen. Tämänkin vuoksi virallisten ravitsemussuositusten noudattaminen ja ylipainon välttäminen on terveellistä, kuten ylipäätään turhan sokerin välttäminen, runsas liikunta ja runsaan ylensyömisen välttäminenkin ovat.

Haaveiletko muutaman kilon karistamisesta? Kokeile KUNTO PLUSsan suolistoystävällistä dieettiä

Artikkeli on ilmestynyt KUNTO PLUS -lehden numerossa 11/2020.