Voiko flunssa johtua kylmästä?

Jos palelemisesta ei voi saada flunssaa, miksi talvella käytetään villasukkia, lapasia, kaulaliinoja ja pipoja?

keskiviikko 13. marraskuuta 2013 teksti KUNTO PLUS

KUNTO PLUSsan asiantuntija vastaa:

Kylmästä ei sinänsä saa flunssaa, mutta jos nenän ja suun limakalvot jäähtyvät niin paljon, että verenkierto niissä hidastuu, flunssia aiheuttavat virukset ja bakteerit pääsevät tavallista helpommin tunkeutumaan limakalvojen läpi elimistöön, ja flunssa iskee.

Kaulan lisäksi olisi siis tarpeen pitää lämpimänä myös nenä.

Tukkoinen nenä ja kipu poskipäiden alueella voivat johtua poskiontelontulehduksesta. Katso, millä muilla tavoin poskiontelontulehdus voi oireilla sekä miten sitä voi hoitaa.

Lisäksi Cardiffin yliopiston tutkimustulokset viittaavat siihen, että jalkojen paleleminen lisää flunssaan sairastumisen riskiä. Ilmiön oletetaan johtuvan siitä, että flunssavirukset ovat jo henkilön elimistössä, mutta tulehdus ei ole niin paha, että se aiheuttaisi oireita. Jalkojen kylmettäminen on tuolloin liikaa immuunipuolustukselle, ja henkilö saa flunssan joidenkin päivien kuluttua kylmäaltistuksesta.

Onko tauti kaatanut vuoteeseen ja epäilet keuhkokuumetta? Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia viheliäisestä taudista.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2019!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee