Viikko 28

Päivällinen ruohikolla

Nyt kannattaa lähteä ulos luontoon eväsretkelle

Viikon ateriaehdotukset ovat tulvillaan herkkuja, jotka sopivat evääksi – rannalle, metsään tai omaan pihaan tai puistoon tai vaikka parvekkeelle.

Evääksi sopivat avokado-broileri-pestoleivät, tonnikalapyörykät ja napostelukasvikset, jotka on helppo syödä käsin. Mukana on myös broileri-pastasalaattia, kaalia, vadelmia ja manteleita. Vadelmat kannattaa pakata omaan rasiaansa ja lisätä ne vasta annoksiin.

Viikonlopun spesiaalina ovat huippuhelpot nakkipiilot.

Pakkaa eväät kylmälaukkuun, niin ne pysyvät raikkaana. Jos retkellä ollaan pitkään, kaikki ei todennäköisesti mahdu kylmään. Eväiden, jotka on tarkoitus syödä jo menomatkalla, on hyvä olla sellaisia, että ne eivät välttämättä tarvitse kylmää. Älä myöskään pakkaa liikaa ruokaa mukaan, ettei osa mene haaskuun.

3 RETKIVINKKIÄ

  • Pane kylmäkallet pohjalle ja päälle. Älä laita jäisiä kylmäkalleja sellaisten eväiden viereen, jotka paleltuvat.
  • Jäähdytä eväät ennen pakkaamista.
  • Pidä kylmälaukku varjossa tai kostean pyyhkeen alla.

Jos säät eivät suosi, eväsruuat maistuvat yhtä lailla myös kotona.

Foodplan concepts background

KUNTO PLUSsan ateriaehdotukset tekevät arjen aterioista innostavampia

Saat joka viikko 5 seuraavien periaatteiden mukaan laadittua terveellistä päivällisreseptiä sekä bonusreseptin viikonvaihteeksi.

Enintään 30 min valmistusaika
Enintään 600 kcal /ateria
Kalaa tai äyriäisiä 1 x viikko
Kasvisruokaa 1 x viikko
Terveellisiä aineksia