Väärä väite: painon jojoilusta ei ole haittaa

Painon heilahtaminen tiukan kuurin jälkeen entistä korkeampiin lukemiin voi olla terveydelle haitallisempaa kuin arvasitkaan.

perjantai 12. helmikuuta 2016 teksti Irene Brøndum

Aloitatko laihdutuksen aina heti uudenvuoden jälkeen ja lihot taas maaliskuuhun mennessä? Tai oletko dieetillä joka vuosi ennen bikinikautta ja keräät kilot takaisin syksyn aikana? Tämä on hyvin haitallista terveydellesi.


Tutkijoiden mukaan laihdutus tuottaa lisää vapaita rasvahappoja vereen. Ne laukaisevat soluissa epäsuotuisia ketjureaktioita. Niin kutsutut proinflammatoriset sytokiinit, eräänlaiset tulehdusaineet, piirittävät solut ja synnyttävät kehossa saman reaktion kuin viruksien ja bakteerien kaltaisia ulkoisia uhkia vastaan esimerkiksi muodostamalla sidekudosta soluihin ja niiden ympärille muun muassa rasvakudoksessa ja maksassa. Kun seuraavan kerran lihot, sidekudoksen takia kehon on hieman vaikeampi varastoida rasvaa rasvasoluihin, jolloin lisää vapaita rasvasoluja päätyy verenkiertoon ja soluihin syntyy lisää sidekudosta.


Solut ja maksa ovat kehityksen seurauksena vähemmän herkkiä insuliinille, joten verensokerin säätely heikkenee ja ajan mittaan diabeteksen sriski kasvaa.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee