Karista ½ kg viikossa

Pudota painostasi puoli kiloa viikossa tehotriolla, johon kuuluu juoksuohjelma, lihaskuntoharjoitukset ja ravitsemussuunnitelma.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011 teksti KUNTO PLUS

Juokse hoikaksi

KUNTO PLUS -lehden oppaan avulla voit pudottaa painostasi puoli kiloa viikossa, riippumatta siitä oletko kuntoilijana vasta-alkaja vai juoksetko 5 kilometrin lenkkejä kevyesti.

Hidasta vauhtia 

Vauhdin säätely on erittäin tärkeää, sillä monien tutkimusten mukaan sillä on suuri merkitys treenin tulokselle. Vaikka monet uskovatkin asian olevan toisin, niin tehokkaan treenin jälkeen ei välttämättä tarvitse haukkoa irvistellen henkeä. Rasitus täytyy malttaa pitää sellaisena, että kehon rasvavarastot alkavat kuihtua jo lenkin aikana. 

Rankoilla lenkeillä palaa kyllä eniten kaloreita minuuttia kohti, mutta ne tekevät juoksijasta nälkäisen. Niinpä juuri poltetut kalorit tulee ahmittua helposti takaisin seuraavalla aterialla. Vauhdin pitäminen maltillisena, mutta lenkin pidentäminen on paljon parempi keino, sillä energiaa otetaan silloin varsinkin kehon rasvavarastoista.

Vaihtelu virkistää treeniäkin 

Vauhdin lisäksi täytyy keskittyä myös vaihtelevuuteen. Keho tottuu pian saman lenkin juoksemiseen aina samaa vauhtia, jolloin se kuluttaa entistä vähemmän energiaa. Treeniä kannattaakin maustaa uusilla juoksuharjoituksilla tai kokonaan muilla lajeilla. Juoksulenkin sijaan voi lähteä seikkailemaan metsään maastopyörällä. Kuntosalilla taasen saa haastettua aivan uusia osia kehosta rankalla kiertoharjoittelulla, joka polttelee varmasti pitkään kaikissa lihaksissa. 

Hyviin tuloksiin päästään silloin, kun vaihtoehtoisen harjoittelun rankka rasitus haastaa lihaksiston toden teolla. Suuret lihakset polttavat paljon rasvaa myös levossa. Siksi juoksuharjoittelua kannattaa ehdottomasti maustaa harjoituksilla, jotka kiihdyttävät osaltaan lihaskasvua.

Näläntunne kuriin 

Syke saattaa kiihtyä ja lenkki tuntua raatamiselta, mutta luonnonlait rajoittavat yhden kilometrin kulutuksen automaattisesti suurin piirtein yhteen kaloriin painokiloa kohti. Toisin sanoen 65-kiloinen lenkkeilijä polttaa viiden kilometrin kuluessa noin 325 kilokaloria. Kolme tällaista lenkkiä viikossa kasvattaa kulutuksen tuhanteen kilokaloriin. Kyseinen kalorivajaus vaatii noin 150 rasvagramman polttamisen, jos kuntoilija malttaa olla syömättä yhtään ylimääräistä kaloria. 

Ruuan kalorimäärä on monen painonpudottajan kompastuskivi. Nälkäisenä täytyy syödä, mutta jokaisen suupalan olisi hyvä olla täyttävä. Artikkelin lopussa kerrotaan, millä helpoilla vaihtokaupoilla tulee kylläinen olo vähemmillä kaloreilla. 

Tehotrio

Juoksu on oivallinen valinta laihduttajan lajiksi varsinkin, jos kilometrien kimppuun käydään fiksusti. Poltetuista kaloreista saa nimittäin täyden hyödyn irti vasta, kun harjoitukset tehdään juuri oikealla tavalla. KUNTO PLUS -lehden oppaan avulla kuka tahansa voi pudottaa painostaan puoli kiloa viikossa, olipa kuntoilija sitten vasta-alkaja tai valmiiksi viiden kilometrin kunnossa.

Ravitsemusneuvot

Tehosta liikunnan vaikutusta.
Edistä painonpudostusta ravitsemusvalinnoilla

Lihaskuntoharjoitukset

Kiihdytä kulutusta 6 harjoituksella lenkin aikana.
Linkit harjoituksiin sivun lopussa.

Lataa ohjelma täältä

KUNTO PLUS suosittelee
Haluatko saada enemmän irti treenaamisesta ja saavuttaa näkyviä tuloksia? Fooddiary.fi auttaa sinua pitämään ruokavaliosi proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat tasapainossa. Kirjaa treenisi, niin ohjaamme sinua oikean kaloriensaannin suuntaan!
Kokeile Fooddiary.fi 5 päivää ilmaiseksi

Saavuta tavoitteesi vuonna 2018!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee