Suppailijat matkalla veteen
Suppailijat matkalla veteen © Pia von Essen

Suppailua kokeilemassa

Suppailuun pääsee sisään lyhyellä perehdytyksellä, ja sitten vain melomaan. Kukaan ei pudonnut laudalta eikä edes kastunut!

perjantai 30. joulukuuta 2016 teksti Elina Tuisku ja kokeilijat

Suppailua kokeiltiin Suppaa Tampereen Sannan opastuksella. Melomaan lähdettiin Pyynikin uimarannalta ja kierreltiin suhteellisen lähellä rantoja Pyhäjärvellä.

Suppailu: Mirkka nousee laudalla ylös - huomaa "kahle" jalassa.
Mirkka nousee laudalla ylös.

Huomaa "kahle" jalassa. Mirka ja Kata seuraavat vaihtelevin ilmein.

Mirkka hehkuttaa

Olin kokeillut suppailua varsinaisesti vain kerran aiemmin, paljon tuulisemmalla säällä, joten tämä kerta tuntui tosi rennolta ja kevyeltä. Oli kiva päästä myös vähän retkeilemään laudalla. Ehdottomasti mun lajini, kuten ylipäätään kaikki, johon liittyy vesi :)

Arvio asteikolla 1 - 5

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 4
HAUSKUUS 4

Katariinan arvio
Numeroarviointi on vaikeaa; ensimmäinen tunti meni lähinnä ihmetellessä. Mukava ohjaaja onnistui pienten asentokorjausvinkkien avulla mahdottomassa: tasaisella maallakin kaatuva kömpelikkö uskalsi seistä vetten päällä! Kivaa viihdettä, ehkä siksi ei tuntunut oikeen kunnon urheilulta.

LIHASKUNTO 2
LIIKKUVUUS 3
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 2
HAUSKUUS 4

Suppailemassa
Mirja ja Kirsi suppailemassa

Mirjan kokemukset 
Alun haparoinnin jälkeen tasapaino löytyi kumman nopeasti. Mukavaa ulkoilua kivassa kelissä, mutta ei ainakaan tällä tuulella hirveän rankkaa. Miellyttävä tapa kulkea vesillä, tulen varmasti yrittämään joskus uudelleen.

Arviot asteikolla 1 - 5

LIHASKUNTO 2
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 3
HAUSKUUS 4

SUP-melontaa
SUP-melontaa polvillaan

Kirsin tunnelmat

Kivaa ja hauskaa, mutta ei ainakaan tuo tunnin hissuksiin meno juuri tuntunut missään eikä tullut hiki. Ehkä pidemmät ja kovavauhtisemmat turneet alkaisivat jo tuntua kunnon liikunnalta. Lauta oli paljon vakaampi kuin olin kuvitellut ja alun jäykkyyden (oman, ei laudan) mentyä ohi sillä oli ihan mukava olla. Uskon, että tulee joskus suppailtua uudelleenkin :)

Asteikolla 1 - 5

LIHASKUNTO 2
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 2
HAUSKUUS 4

Sanna perehdyttää suppailuun
Sanna perehdyttää suppailuun

Mirkan mietteitä
Jännintä oli yrittää voittaa oma vesikauhu ja tasapainottomuus. Aika hyvin kävi ihan polvillaan melominenkin kyllä reisiin ja keskivartaloon (heti kun ymmärsi, mitä ohjaajan ohje, ettei tätä käsillään pidä liikuttaa, tarkoitti). Mukavaa ja seurassa tietenkin oikeinkin hauskaa, mutta ehkä pitäisin tätä mukavana mökkipuuhana enempi kuin kuntoiluna. Ehkä jos olisi kovinkin varma suppailija ja kiertelisi Pyhäjärveä ympäri, niin...

LIHASKUNTO 2
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 2
HAUSKUUS 3

Pia K:n tuumailut

Mukavaa vesilläoloa, liikunnaksi laiskanletkeää - jos tykkää pilateksesta niin tykkää varmaan tästäkin. Ei mun laji :-D
LIHASKUNTO 2
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 2
HAUSKUUS 3

Suppailua seisaallaan
Suppailua seisaallaan

Pian elämys
Hauskaa oli ja vähän jännää. Oli hyvä käydä introtunnilla, koska ihan itsekseen vain laudan vuokraamalla ei olis saanut tämän(kään) verran irti eikä olis osannut meloa tehokkaasti  tai turvallisesti. Homma ei ollut ollenkaan raskasta käsille, niin kuin olin luullut, vaan laudalla jännä seisoskelu kävi enempi jalkojen lihaksiin ja melominen keskivartaloon. Keholle siis kokonaisvaltaisempaa kuin istumamelominen, mutta jos haluaisi lähteä retkelle ja näkemään paikkoja, niin etenemistapana suppailu on huomattamasti tehottomampaa kuin perinteinen melominen.

LIHASKUNTO 3
LIIKKUVUUS 2
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 3
HAUSKUUS 4

Suppausta seisaallaan
Suppausta seisaallaan

Ehkä sinua kiinnostaa...