Etsi sivustosta



Motivaatio

Näin voitat tekosyyt

Esittelemme kahdeksan tavallisinta tekosyytä liikunnasta laistamiseen ja kerromme, miten niistä pääsee yli.

Vettä tihkuu taivaalta, olet rättiväsynyt stressaavan päivän jälkeen ja astiatkin pitäisi tiskata. NYT olisi aika aloittaa, mutta televisiosta tulee Mel Gibson -elokuva. Voit siis hyvällä syyllä todeta, ettei tänään kannata lähteä juoksulenkille. Älä kuitenkaan ajattele näin, sillä huomenna sinulla on vain uudet tekosyyt.

"Tänään minulla ei ole aikaa"
Useimmilla meistä on kiire ja aikaa esim. juoksemiseen on vaikea löytää, mutta jollei siihen ole aikaa, et ilmeisesti haluakaan käyttää aikaasi lenkkipoluilla. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Kysy siis itseltäsi, mikä on tärkeämpää kuin juoksulenkki? Muistele, kuinka hyvältä tuntuu juoksulenkin jälkeen ja kuinka paljon uutta energiaa saat siitä muutenkin. Ja mahtaako sinulla kuitenkaan olla parempaa aikaa huomenna? Vastaus on varmaankin "nooh", eli voit yhtä hyvin aloittaa jo tänään. Mieti, miksei sinulla ole aikaa itsellesi edes puolta tuntia kolme kertaa viikossa. Onko sinulla liikaa työtä ja oletko ottanut harteillesi liikaa velvollisuuksia? Mieti ennen kuin vastaat, ja koeta jatkossa järjestää itsellesi enemmän aikaa. Voit todennäköisesti ympätä juoksulenkit arkipäivääsi hyvinkin helposti ja huomaamatta. Koirasi heiluttaa iloisesti häntäänsä, kun juokset sen kanssa. Lapsistakin on hauskaa, jos pääsevät pyöräilemään samalla kun sinä juokset. Ja jollet näe ystäviäsi tarpeeksi usein, pyydä heitä juoksulenkille kanssasi.

"Olen täysin uupunut, kun tulen töistä kotiin"
Ok, voikin olla vaikeaa vetää lenkkarit jalkaan kiireisen työpäivän jälkeen, mutta koeta kuitenkin. Sinua alkaa laiskottaa, jos istuudut television ääreen. Juoksulenkillä on täysin päinvastainen vaikutus. Syke nousee, elimistösi herää, stressi ja synkät ajatukset katoavat. Olosi tuntuu mukavan rentoutuneelta sen sijaan, että olet aivan puhki. Yöunesi paranee ja olet virkeä seuraavana aamuna. Väsymys on siis erittäin huono tekosyy.

"Juokseminen on tylsää"
Sinä päätät itse juoksulenkistäsi, eli jos teet saman lenkin joka kerta, se ehkä onkin tylsää. Voit kuitenkin piristää lenkkeilyäsi monin tavoin, esim. valitsemalla aivan uuden reitin. Ota korvalappustereot mukaan, kuuntele musiikkia tai äänikirjaa. Aseta itsellesi tavoite tai ilmoittaudu juoksuun, niin sinun on helppo motivoida itseäsi. Katsele ympärillesi. Ihaile luontoa, laske koirien lukumäärää, vilkaise taloja tai ihmisten puutarhoja, sen sijaan että tuijottaisit vain tien piennarta tai lenkkipolkua. Juttele itsesi kanssa, pohdi työtäsi tai parisuhdettasi, mieti, mitä voisit tehdä kotona. Ota koira tai juoksukumppani mukaan, aika kuluu nopeasti. Jos juoksu edelleen tuntuu tylsältä, se ehkä ei ole sinun lajisi. Kokeile sen sijaan tanssia, lentopalloa tai karatea.

"Ääh, olen stressaantunut, pakko jäädä ylitöihin"
Lähde juoksemaan siitä. Juoksulenkki on kullan arvoinen, varsinkin jos kärsit stressistä ja olet usein ylitöissä. Juoksu on paras lääke stressiin. Useimmat tutkimukset osoittavat, että keskittymiskyky ja luovuus paranee, jos harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Juoksu on sitä paitsi sellainen urheilulaji, josta saa nopeasti paljon energiaa. Jos olet työnarkomaani ja identiteettisi tulee työstä, eikö lenkkeily voisikin olla osa työidentiteettiäsi? Monet yritykset osallistuvat kuntojuoksutapahtumiin ja kehottavat työntekijöitään harrastamaan liikuntaa työnsä ohella. Jollei työpaikallanne ole vielä juoksuporukkaa, sinä voisit tehdä aloitteen. Useimmat työkaverisi innostuvat ajatuksesta ihan takuulla.

"Ei kannata! Vettä sataa tihuttaa"
Ok, tämä onkin jo pahempi juttu. Mutta kurkistapa ensin ikkunasta ulos. Ilma näyttää yleensä huonommalta kuin mitä se todellisuudessa on, ja vaikka olosuhteet olisivatkin huonot, veden- ja tuulenpitävä verryttelyasu suojaa hyvin. Jos ilma on ihan mahdoton, kannattaa mennä kuntosalille, jossa on juoksumatto, mikä onkin loistava vaihtoehto kuraisille metsäpoluille. Aerobictunti tai käynti uimahallisssa ovat myös hyviä vaihtoehtoja, jollet halua jättää liikuntaa väliin.

"Kuntoni on edelleen huono. Missä tulokset?"
Ole kärsivällinen. Pettyminen odotuksissa laskee motivaatiota. Alussa on tärkeää, ettet anna periksi ja jätä juoksulenkkejä väliin, vaikka tuntuisikin, ettei mitään tapahdu. Jos seuraat juoksuohjelmaamme, kuntosi paranee koko ajan tasaisesti. Jo 14 päivän sisällä voit huomata muutoksia. Jos jatkat pitempään, tulokset ovat todella huomattavat. Jos tavoitteenasi on laihtua, älä punnitse itseäsi alinomaa, sillä painosi todennäköisesti nousee aluksi, koska lihakset painavat rasvaa enemmän. Kilot eivät karise kerralla, vaan vähitellen. Älä siis tuskaile, vaikket heti saavutakaan huippukuntoa tai ihannepainoasi. Kiinnitä sen sijaan huomiota siihen, että ehdit linja-autoon puuskuttamatta ja että olosi on sekä psyykkisesti että fyysisesti aikaisempaa paljon parempi.

"Kun lapset on saatu nukkumaan, on jo liian myöhäistä"
Kuka käskee odottamaan niin kauan? Voit aivan hyvin lähteä juoksulenkille perheesi kanssa. Pieni pyrähdys ei ole pahitteeksi kumppanillesikaan, ja lasten mielestä on kiva lähteä äidin ja isän kanssa lenkille tai pyöräilemään. Useimmat lapsethan istuvat aivan liikaa television ja tietokoneen äärellä. Kun juokset lastesi kanssa, liikunta on heistäkin hauskaa. Älä kuitenkaan ala asettaa heille vaatimuksia, sillä ethän halua että liikunnasta tulee inhottava velvollisuus, sen sijaan että se olisi kivaa. Muista myös, että jos uhraat kaiken aikasi perheelle etkä itsellesi yhtään, sinusta tulee helposti kiukkuinen ja hapan marttyyri. Jos siis asetat itsesi etusijalle silloin tällöin, perheesi huomaa, että siullakin on oma elämä ja kaupan päälle sinusta tulee entistä iloisempi äiti ja puoliso.

"Juokseminen on niin kauhean rankkaa"
Jos juokseminen on mielestäsi liian rankkaa, rasitat itesäsi todennäköisesti aivan liikaa. Liikunnan tulee olla miellyttävää. Jos seuraat juoksuohjelmaamme, kehosi tottuu siihen, ettet rasita sitä liikaa. Juoksemiseen täytyy totutella hitaasti ja rauhallisesti, silloin saavutetaan parhaimmat tulokset.

Ajattele positiivisesti

Ensimmäinen ohje tekosyiden voittamiseksi: Ajattele positiivisesti.

Unohda hengenahdistus, huono ilma ja kaikki, mitä jäät paitsi, kun lähdet lenkille. Kohdista ajatuksesi siihen, mitä saavutat: upea vartalo, hyvä kunto, loistava terveys, uutta energiaa, ilo liikkumisesta, stressin vähentyminen, painon putoaminen, parempi seksielämä...

Jos tekosyyt ovat ottamaisillaan voiton, koeta kuvitella itsesi 20 vuoden kuluttua. Saat kaksi vaihtoehtoa: henkilön, joka on käyttänyt kehoaan tai henkilön, joka on maannut sohvalla. Kumpi haluaisit olla? Valinta on sinun.


Uutiskirje

KALENTERI Previous syyskuu Next Previous 2010 Next
Viikko Ma Ti Wed Thu Pe Sat Su
35 1 2 3 4 5
36 6 7 8 9 10 11 12
37 13 14 15 16 17 18 19
38 20 21 22 23 24 25 26
39 27 28 29 30

KUNTO PLUS

Luetuimmat
Kuntosaliharjoittelu tutuksi

Kuntosaliharjoittelu tutuksi

Älä anna outojen vempeleiden ahdistaa - ohjaus on ratkaisu!

Læs mere

Treenata vai ei?

Treenata vai ei?

Lue artikkelista, milloin KANNATTAA jättää treeni väliin.

Læs mere

Mikä juuri sinua motivoi?

Mikä juuri sinua motivoi?

Luo pohja pysyvälle liikuntaharrastukselle. Aseta itsellesi motivoiva tavoite!

Læs mere

Strategian vaikutus elimistöön

Strategian vaikutus elimistöön

Mitä elimistössä tapahtuu, kun syöt ja liikut suunnitelman mukaan?

Læs mere

Mistä motivaatio jatkamiseen?

Mistä motivaatio jatkamiseen?

Mikä neuvoksi, kun kuntoiluharrastus uhkaa lopahtaa alkuunsa?

Læs mere

Uusimmat
Soittolista liikuntaan

Soittolista liikuntaan

Sopiva musiikki muuttaa treenin puurtamisesta iloksi. Täältä saat vinkkejä valintoihin.

Læs mere

Valitse musiikki lajin mukaan

Valitse musiikki lajin mukaan

Valitse lajiisi sopiva tempo oheisten oppien mukaan.

Mikä sopii mihinkin

Näin voit hyötyä musiikista

Näin voit hyötyä musiikista

Lue, miten voit käyttää musiikkia liikunnan tukena.

Læs mere

Paras treenikaveri

Paras treenikaveri

Musiikki motivoi, kannustaa, parantaa reaktiokykyä, auttaa jaksamaan, lisää kestävyyttä ja kohottaa mielialaa.

Læs mere

Strategian vaikutus elimistöön

Strategian vaikutus elimistöön

Mitä elimistössä tapahtuu, kun syöt ja liikut suunnitelman mukaan?

Læs mere