Etsi sivustosta



Motivaatio

Harjoita aivojesi autopilottia

Hyvien aikomusten toteuttaminen ei ole välttämättä ollenkaan vaikeaa.

Hyviä tekosyitä on maailma täynnä, ja varsinkin silloin, kun pitäisi ryhtyä toimiin. Eikä ihme, sanoo Michael Gilewski, amerikkalainen psykologi ja maratoonari, sillä ihmiset pyrkivät kunnianhimoisiin urheilusaavutuksiin usein aivan väärää tietä.

Urheilumenestyksen salaisuus on pikkuaivoissa, ja tavoitteellisen urheiluharrastuksen tulisi myös kummuta samasta lähteestä.

Monien on suhteellisen helppo lähteä lenkille kerran tai käydä kokeeksi kuntosalilla - ongelmallista onkin liikuntaharrastuksen ylläpitäminen.

Michael Gilewskin mukaan tuoreet tutkimukset osoittavat, että pikkuaivoilla on uskomattoman suuri merkitys tapojen ja tottumusten muovaamisessa - esim. kun halutaan urheilla säännöllisesti.

Jokin asia, kuten haarukan ja veitsen käyttö automatisoituu, kun se tallentuu aivoihin. Haarukan ja veitsen käyttö ei vaadi tietoista ajattelua sujuakseen, kun taidon on kerran oppinut. Aivosolut antavat monimutkaisia käskyjä toisilleen ja lopulta sivistynyt ruokailu sujuu automaattisesti. Aloittelevan urheilun harrastajankin tulisi sinnikkäästi jatkaa niin kauan, että liikuntaharrastuksesta tulee automatisoitunut tapa.

Psykologin neuvoja menestykseen

Voi kestää kuukausia, ennen kuin totut liikkumaan säännöllisesti. Michael Gilewski on laatinut 7 ohjetta, joiden avulla saat liikunnan muodostumaan tavaksi.

  • Aloita tänään.
    Oikeaa aloitusajankohtaa ei ole, joten tartu tilaisuuteen heti kun tunnet vähäisintäkin halua vaikka lähteä lenkille.
  • Aloita rauhallisesti.
    Valitse aluksi laji, joka ei vaadi yletöntä opettelemista. Jos haluat lenkkeillä, aloita kävelyllä tai juokse pari kertaa korttelin ympäri.
  • Auta itseäsi.
    Hanki kunnolliset urheiluvarusteet - esim. juoksukengät ja juoksuasu. Varaa aikaa liikunnalle, äläkä keskity suorittamiseen esim. juoksunopeuteen. Palkitse itsesi, jos jaksat esim. juosta odotettua enemmän.
  • Tutustu lajiisi perinpohjin.
    Hanki henkilökohtainen ohjaaja, käy tunneilla, lue kyseistä liikuntamuotoa käsittelevää kirjallisuutta tai liity urheiluseuraan. Opettele erilaisia harjoittelutapoja ja lue, miten vältät urheiluvammat.
  • Älä ahnehdi.
    Huolehdi, että elimistösi saa tarpeeksi lepoa ja aikaa palautua jokaisen harjoituskerran jälkeen. Ei kannata huhkia yhtenä viikkona ylettämästi ja maata sitten kipeänä koko seuraavaa viikkoa.
  • Pidä pintasi.
    Itsensä pakottaminen on varmin tapa varmistua siitä, että aivot alkavat huolehtia liikkeelle lähtemisestä. Sadekelit ja laiskottaminen ovat huonoja tekosyitä. Jos liikunta kuitenkin jää väliin yhtenä päivänä, älä jää murehtimaan tahdonvoiman puutetta vaan jatka taas seuraavana päivänä.
  • Ota liikunta osaksi elämääsi.
    Kerro kaikille, että olet alkanut harrastaa liikuntaa. Ilmoittaudu juoksutapahtumaan tai kilpailuihin. Harrasta liikuntaa muiden kanssa, auta muita pääsemään alkuun ja nauti liikunnan ilosta joka päivä.


Uutiskirje

KALENTERI Previous syyskuu Next Previous 2010 Next
Viikko Ma Ti Wed Thu Pe Sat Su
35 1 2 3 4 5
36 6 7 8 9 10 11 12
37 13 14 15 16 17 18 19
38 20 21 22 23 24 25 26
39 27 28 29 30

KUNTO PLUS

Luetuimmat
Kuntosaliharjoittelu tutuksi

Kuntosaliharjoittelu tutuksi

Älä anna outojen vempeleiden ahdistaa - ohjaus on ratkaisu!

Læs mere

Treenata vai ei?

Treenata vai ei?

Lue artikkelista, milloin KANNATTAA jättää treeni väliin.

Læs mere

Mikä juuri sinua motivoi?

Mikä juuri sinua motivoi?

Luo pohja pysyvälle liikuntaharrastukselle. Aseta itsellesi motivoiva tavoite!

Læs mere

Ei ole huonoa säätä...

Ei ole huonoa säätä...

... on vain vääriä varusteita

Selätä tekosyyt

Strategian vaikutus elimistöön

Strategian vaikutus elimistöön

Mitä elimistössä tapahtuu, kun syöt ja liikut suunnitelman mukaan?

Læs mere

Uusimmat
Soittolista liikuntaan

Soittolista liikuntaan

Sopiva musiikki muuttaa treenin puurtamisesta iloksi. Täältä saat vinkkejä valintoihin.

Læs mere

Valitse musiikki lajin mukaan

Valitse musiikki lajin mukaan

Valitse lajiisi sopiva tempo oheisten oppien mukaan.

Mikä sopii mihinkin

Näin voit hyötyä musiikista

Näin voit hyötyä musiikista

Lue, miten voit käyttää musiikkia liikunnan tukena.

Læs mere

Paras treenikaveri

Paras treenikaveri

Musiikki motivoi, kannustaa, parantaa reaktiokykyä, auttaa jaksamaan, lisää kestävyyttä ja kohottaa mielialaa.

Læs mere

Strategian vaikutus elimistöön

Strategian vaikutus elimistöön

Mitä elimistössä tapahtuu, kun syöt ja liikut suunnitelman mukaan?

Læs mere