Nainen treenaa käsipainon kanssa

Kuntosalitreenistä on riemu kaukana, jos ranteet ovat aina treenin jälkeen kipeät.

© iStock

Salitreeni voi kipeyttää ranteet

Kuntosalitreenistä tulee tuskien taival, jos ylikuormitat ranteitasi jatkuvasti. Kerromme, miten vältät rannevaivat.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017 teksti Jeanette Linder

Ai! Lihaskuntoharjoittelu salilla tuottaa taas tuskaa, koska ranteita polttaa ja särkee joka kerta, kun vain menet lähellekään käsipainoja tai yrität tehdä lankkuharjoitusta.

Et ole vaivasi kanssa yksin. Amerikkalaisen fysioterapeutin Paul Mostoffin mukaan moni muukin kärsii käsivarsien ylikuormituksen aiheuttamista kivuista kuntosalitreenin aikana. Syynä ovat tietyt käsivarsia rankasti kuormittavat harjoitteet, joissa väärä tekniikka voi aiheuttaa käsivarressa kuumotusta, kipua ja turvotusta.

Esimerkiksi tavallisessa punnerrusharjoitteessa ranteisiin kohdistuu kova paine, koska ne ovat koukistuneina koko harjoitteen ajan ja kannattelevat samalla kehon painoa. Pitkään jatkunut yksitoikkoinen toistoliike voi aiheuttaa jännettä suojaavan tupen ärtymisen ja paksuuntumisen, mikä aiheuttaa kipua.

– Jos teet samaa harjoitetta monta sarjaa useasti viikossa, ranteen kipeytymisen todennäköisyys kasvaa, Paul Mostoff kertoo ja lisää, että pahin ratkaisu ongelmaan on yrittää päästä vaivasta eroon treenaamalla.

Hyvä uutinen on se, että voit itse tehdä paljon kipujen välttämiseksi. Voit kokeilla rannetukien käyttämistä rannetta rajuimmin kuormittavissa harjoitteissa. Samoin voit yrittää välttää ranteen pitämisen koukkuasennossa ja keskittyä siihen, että ranne on harjoitteissa suorana. Ranteen pitäminen suorana toimii esimerkiksi hauiskäännössä, jossa käsipainoa tuodaan käsivartta koukistamalla lähelle rintaa.

Pyri myös vahvistamaan ranteita, jotta ne kestävät paremmin kovaa treeniä. Voit esimerkiksi tietokoneen ääressä istuessasi puristaa pientä palloa kädessäsi muutaman sekunnin kerrallaan muutamia kertoja päivässä.  

Lähde: Health

Ehkä sinua kiinnostaa...