Nauti lenkistä heti aamulla

Sängystä ylös ja juoksukengät jalkaan! Kun itsensä onnistuu houkutteleman varhaiselle aamulenkille, pian huomaa, että kaikki muutkin lenkit tuntuvat mukavilta ja juoksemaan on oikeastaan pakko päästä. Perusteluja on paljon.

tiistai 14. toukokuuta 2013 teksti KUNTO PLUS
  • Aamuista lenkkiä ei joudu jättämään väliin yllätysten takia. Työpäivän jälkeisesksi suunniteltu juoksulenkki voi peruuntua, jos työpäivä venyy tai kotona on jotakin tärkeämpää tekemistä.
  • Elimistön energiankulutus kiihtyy vauhtiin, kun rehkii heti aamusta. Yön kankeus häviää kehosta parissa sekunnissa ja kulutus kasvaa huippulukemiin. Keho käy vielä lenkin jälkeenkin kovilla kierroksilla palautuakseen rasituksesta, ja rasvaa palaa pitkälle päivään.
  • Elimistö oppii käyttämään rasvaa polttoaineena, kun aamuisin juoksee tyhjin vatsoin ja hiilihydraattivarastot vajaina. Tästä on hyötyä erityisesti pitkänmatkanjuoksijalle, jonka täytyy kyetä jatkamaan hiilihydraattivarastojen ehtyessä. Syö edellisen illan aterialla vain vähän hiilihydraatteja, jos haluat lisätä aamulenkin tehoa.
  • Aamun juoksulenkin antama vireys piristää koko päivää. Aamuinen juoksulenkki saa aivot erittämään hyvän mielen hormonia endorfiinia.
  • Aamu- ja treenisuihkun yhdistäminen säästää aikaa, ja iho kiittää, kun illalla ei mennä toista kertaa suihkuun.

 Näin saat itsesi liikkeelle aamulla

  • Pane juoksuvaatteet esille jo illalla – ripusta ne talvella vaikka lämpöpatterille, niin ne ovat aamulla ihanan lämpimiä. Innokkaimmat nukkuvat yönsä treenivaatteissa...
  • Juo lasi vettä ennen lähtöä. Jos vatsa tuntuu ikävän tyhjältä, syö hedelmä - vaikka banaani.
  • Älä mieti huvittaako lenkille lähteä. Jätä aivot nukkumaan ja säntää matkaan, niin treeni tempaa mukaansa.
  • Lämmittele hetki sisällä, jos sää on kylmä. Lämmittelyn jälkeen ilma ei tunnu kylmältä.
  • Hölkkää ensin kilometri tai kaksi, niin keho herää ja nivelneste voitelee nivelet. Tee hetki korkeita polvinostoja ja vuoroaskelloikkia, joilla saat veren kiertämään ja koko kehon lämpimäksi.
  • Ellet ole kuntoillut aiemmin aamuvarhaisella, totuta keho uuteen treeniaikaan juoksemalla ensimmäiset lenkit kevyttä hölkkää. Muutaman rennon aamulenkin jälkeen sinusta on jo vauhdikkaampaan aamutreeniin!

YLÖS, ULOS JA LENKILLE

Juokset kyllä mielelläsi, mutta tänään vaivaa päänsärky ja eilen oli stressiä, joten lenkki jäi väliin. Mutta huomenna kyllä suuntaat lenkkipolulle - jos ei sada vettä.

Jos juoksuharrastuksesi tyssää usein tuttuihin tekosyihin, voimme kenties olla avuksi.

Ensinnäkin: juokseminen ei ole rangaistus, vaan asia, jota teet omaksi hyväksesi. Väsymys, päänsärky tai stressi eivät katoa sohvalla makaamalla, mutta reipas juoksulenkki raittiissa ilmassa lempimusiikkia kuunnellen voi antaa sinulle aikaa hengähtää ja ladata akkujasi. Juostessa arjen huolet unohtuvat, eikä ajatusten nollaaminen edellytä puolimaratonin mittaista lenkkiä, vaan tunnet vaikutuksen jo lyhyelläkin pyrähdyksellä.

Toisekseen kannattaa muistaa, että jos juokset vain kauniilla ja aurinkoisella säällä, et pääse liikkeelle kovin monena päivänä vuodessa. Muista, että huonoa säätä ei olekaan, on vain huonoja varusteita. Juuri nyt voit saada käytännöllisen ja tyylikkään Diadora -juoksutakin, 4 numeroa KUNTO PLUS -lehteä ja 53 euron Diadoran lahjakortin hintaan 24,90 euroa.

Kyllä kiitos, juokseminen alkaa taas kiinnostaa!

Saavuta tavoitteesi vuonna 2018!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Kuinka usein syöt lihaa?


KUNTO PLUS suosittelee