© iStock

Näin paljon lisää puhtia voi saada voimalauseella

Sisäinen tsemppipuhe kannattaa, kun virta alkaa loppua lenkillä.

perjantai 9. joulukuuta 2016 teksti Hans Gottlieb

Se iskee usein esimerkiksi pitkän juoksulenkin tai viimeisten toistojen aikana: jalat alkavat jo painaa, liikkuminen tuntuu tahmealta, ja takaraivossa jyskyttää ajatus "en jaksa enää, nyt on kyllä lopetettava". 

Kun hyytyminen on lähellä, vaikka matkaa vielä olisi, voi tilanteen pelastaa yksinkertaisella konstilla: sano itsellesi, että pystyt kyllä tähän - nyt on vain jatkettava.

18 prosenttia enemmän puhtia 

Voimalauseiden tehoa selvittäneessä brittitutkimuksessa 24 pyöräilynharrastajaa ajoi kokeen ensimmäisessä osassa niin pitkään kuin mahdollista 80 prosentin teholla maksimisuorituskykyynsä nähden. Tämän jälkeen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista toisessa osallistujat saivat opastusta motivoivien voimalauseiden käyttöön. Toisessa ryhmässä osallistujat eivät saaneet ohjeistusta itsensä tsemppaamiseen.

Kahden viikon kuluttua pyöräilytesti toistettiin. Voimalauseryhmäläiset jaksoivat pyöräillä 18 prosenttia pidempään, ja he myös arvioivat kokeen vähemmän raskaaksi kuin ensimmäisellä kerralla.

Vertailuryhmässä ei ilmennyt muutoksia ensimmäiseen kokeeseen verrattuna. 

Luo oma voimalause

Henkinen valmennus ja voimalauseet ovat jo pitkään olleet käytössä ammattimaisessa urheilussa, ja niitä voi mainiosti soveltaa tavallinen liikunnan harrastajakin.

Useimpien tutkijoiden mukaan tehokkaimmin toimivat itse luodut voimalauseet. Kehitä siis oma tsemppilauseesi ja kokeile sitä treeneissäsi. Hyvä voimalause on mm.

  • Lyhyt ja ytimekäs.
  • Myönteinen. Sano mieluummin "Minä jatkan" kuin "Minä en lopeta".
  • Ohjeistava. Esim. "nopeat askeleet, nopea aika."

Ehkä sinua kiinnostaa...