Nainen urheiluliiveissä kännykkä kädessä
© Colourbox

Missä kännykkää ei ainakaan kannata pitää juoksulenkillä

Näitä neljää emme suosittele missään nimessä.

torstai 8. syyskuuta 2016 teksti Anja Bruneskjold

Älypuhelimesta on sekä hyötyä että hupia juoksulenkillä - samalla laitteella voi kuunnella musiikkia ja seurata esimerkiksi lenkin kestoa ja kertyviä kilometrejä, ja tokihan sitä voi käyttää puheluihin lenkin aikana, jos yksin juostessa iskee juttuseuran kaipuu.

Kännykkä kannattaa kuitenkin pistää lenkin ajaksi juoksuhousun tai -takin taskuun. Taskuttomat voivat kuljettaa luuria vaikkapa käsivarsikotelossa tai juoksuvyössä. Missä ikinä kännykkää lenkillä pidätkin, seuraavissa paikoissa emme suosittele kännykkää kuljettamaan missään olosuhteissa:

Liiveissä

Napakoissa urheiluliiveissä puhelin saattaa toki kulkea kätevästi mukana, mutta kännykän hautominen liivien sisällä ihoa vasten hikilenkillä voi koitua luurin tuhoksi, sillä kosteus voi vaurioittaa puhelinta.

Kädessä

 Kädessä kännykkä altistuu hikoiltaessa niin ikään kosteudelle. Lenkillä kädet kannattaa ylipäänsä pitää vapaana, jolloin on helpompi pitää yllä hyvää juoksuasentoa. Hiestä liukkaasta kädestä kännykkä voi helposti myös tipahtaa.

Pöksyissä

Vaikka juoksutrikoiden vyötärö tuntuu kuinka napakalta tahansa, kännykän kannatteluun se tuskin riittää, vaan puhelin todennäköisesti ennen pitkää valahtaa nilkkaan tai pulpahtaa housunkauluksen yli.

Sukassa

 Sukassakin kännykkä joutuu hikoilevaa ihoa vasten, eikä kosteus todellakaan ole älypuhelimille hyväksi. Langallisten kuulokkeiden käyttäjälle voi myös tulla tenkkapoo, jos musiikin lähde on nilkassa asti.

Lisäksi suosittelemme välttämään lenkin jälkeen näitä virheitä!

Ehkä sinua kiinnostaa...