Väsähtänyt nainen treenin jälkeen
© iStock

4 virhettä, jotka syövät treenisi hyödyt

Monipuolisuus sekä riittävä palautuminen ovat tulosta tuottavan treenin a ja o!

torstai 22. kesäkuuta 2017 teksti Anja Brunekjold

Jos huhkit salilla päivästä toiseen eikä tuloksia näy, saattaa syynä olla jokin näistä yleisistä treenivirheistä.

1. Treenaat liikaa

Vaikka intoa riittäisi, pidä lepopäiviä vaikka väkisin ja treenaa silloin kevyesti tai panosta kehonhuoltoon. Lihas kasvaa levossa, palautumisen laiminlyönti taas voi pahimmillaan johtaa jopa ylikuntoon. 

2. Treenaat yhtä lihasta kerrallaan

Yhteen lihakseen keskittymällä saatat ajatella kehittäväsi sitä erityisen tehokkaasti. Kokeile sen sijaan työllistää treenissä useampia lihasryhmiä samaan aikaan. Tee esimerkiksi punneruksia, jotka treenaavat käsivarsien lisäksi myös vatsaa ja selkää, tai kyykkyjä, joissa niin jalat, pakarat kuin selkäkin joutuvat töihin. Näin et rasita liikaa yhtä lihasta, ja saat treeniajankin käytettyä tehokkaammin.

3. Teet aina saman treenin

Jos tavoitteet tuntuvat vain karkaavan, eikä tulosta tule, saattaa syynä olla treenirutiini, joka ei enää kehitä entiseen malliin. Kehoa kannattaa tällöin herätellä ja haastaa uudella tapaa. Kokeile esimerkiksi salilla välillä eri laitteita tai tee lenkillä silloin tällöin reipas intervalliharjoitus.

4. Treenaat liian kovaa

Kenties lastaat painoja liikaakin, tai juokset liian pitkiä lenkkejä liian kovalla sykkeellä. Tällöin keho kuormittuu liikaa ja palautuminen jää helposti liian vähäiseksi.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2018!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Kuinka usein syöt lihaa?


KUNTO PLUS suosittelee