© Colourbox

Miehet nukkuvat paremmin kuin naiset

Uusi tutkimus kertoo, miksi naisilla on miehiä useammin uniongelmia.

maanantai 19. syyskuuta 2016 teksti Hans Gottlieb

Naiset kärsivät miehiä todennäköisemmin uneen liittyvistä ongelmista. Esimerkiksi unettomuudesta kärsiviä naisia on merkittävästi miehiä enemmän.

Kanadassa McGillin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naisten uniongelmat voivat johtua vuorokausirytmistä, joka on erilainen kuin miehillä.

Naiset yhden aikavyöhykkeen edellä

Naisten vuorokausirytmi näyttäisi olevan yhden vyöhykkeen verran idempänä miehiin verrattuna, jolloin naisilla on taipumus nukahtaa miehiä aikaisemmin ja vastaavasti myös herätä aamulla ennen miehiä.

Tästä syystä tutkimukseen osallistuneilla naisilla oli vaikeuksia pysyä valveilla myöhään yöhön, ja naisten todennäköisyys herätä aamulla "liian" aikaisin oli myös miehiä suurempi. Siksi naiset tunsivat itsensä miehiä väsyneemmiksi aamuisin.

Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden mukaan naisten vuorokausirytmi voi siten altistaa heidät univaikeuksille.

Kansantautina uniongelmat

Stanfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan Suomi on varsinainen uniongelmien kehto. Joka kolmas aikuinen nukkuu huonosti eli unettomuus vaivaa ainakin joskus yli miljoonaa suomalaista. Unettomuus on tällöin Suomessa jopa tuplasti yleisempää kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Tutkimukseen osallistuneista suomalaisista 37 prosenttia kärsi unettomuudesta vähintään kolmena yönä viikossa. Joka kymmenennellä oli vaikeuksia nukahtaa tai ongelmana oli liian varhainen herääminen, ja joka kolmatta riivasi yöllinen heräily.


Ehkä sinua kiinnostaa...