Kahdet jalat pilkistävät peiton alta.

Suomalaistutkimuksen mukaan suurin osa harrastaa seksiä oman ikäisensä kumppanin kanssa.

© iStock

Näin naisten ja miesten toiveet eroavat seksikumppanin iän suhteen

Kaikki ei todellakaan käy - ainakaan naisille.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017 teksti Inge Eriksen

Petiin päädytään useimmiten suunnilleen saman ikäisten kumppaneiden kanssa. Käytännön ja haaveiden välillä on kuitenkin eroja.

Jos valinta olisi nimittäin aivan vapaa, miehet ja naiset vastaisivat todennäköisimmin hieman eri tavoin kysymykseen siitä, minkä ikäisen kumppanin kanssa mieluiten harrastaisi seksiä.

Naiset nimittäin harrastavat seksiä mieluiten suunnilleen oman ikäistensä ja hieman vanhempien kumppaneiden kanssa. Mitä vanhemmaksi naiset tulevat, sitä mielukkaaammin he valitsevat petikaveriksi kumppanin, jonka ikä on lähellä heidän omaa ikäänsä.

Miehillä laajempi maku

Miehillä tilanne on puolestaan hieman toinen: nuoret miehet harrastavat seksiä mieluiten itseään hieman vanhempien naisten kanssa, mutta iän myötä heidän ikämieltymystensä kirjo vain kasvaa.

Ikääntyessään miehet nimittäin kiinnostuvat myös vanhemmista naisista mutta edelleen myös selvästi omaan ikäänsä nuoremmista.

Tämä käy ilmi Turun yliopiston tutkijan Jan Antfolkin tutkimuksesta, jossa selvitettiin 2 655 suomalaisen naisen ja miehen seksikumppanimieltymyksiä. Osallistujat olivat iältään 18-50 vuotta.

11 vuoden ero 

Osallistujilta kysyttiin muun muassa potentiaalisten seksikumppaneiden vähimmäis- ja enimmäisikää. 50-vuotiailla miehillä ja naisilla nuorimman mahdollisen kumppanin iässä oli jopa 11 vuoden ero, mutta enimmäisikä oli jokseenkin sama.

Tutkimuksessa keskityttiin yksinomaan seksikumppanehin eikä niinkään kumppanin valintaan parisuhteen ja romantiikan kannalta.

Tutkimus on julkaistu Evolutionary Psychology -lehdessä.

Lähde:

Jan Antfolk: Age Limits: Men’s and Women’s Youngest and Oldest Considered and Actual Sex Partners, Evolutionary Psychology

Ehkä sinua kiinnostaa...