pariskunta käsi kädessä
© Istock

Loman jälkeen kannattaa panostaa parisuhteeseen

Muista pitää kumppaniasi kädestä, suudella ja halailla erityisen paljon juuri tähän aikaan vuodesta.

torstai 25. elokuuta 2016

Kesälomien loputtua ja syksyn alkaessa parisuhteeseen kannattaa panostaa erityisen paljon. Toisaalta myös kevät on parisuhteelle haastavaa aikaa.

Washingtonin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan eniten avioeroja pannaan vireille elo- ja maaliskuussa. Tutkijat kävivät läpi avioerohakemuksia vuosilta 2001-2015 ja havaitsivat, että erohakemusten määrä lisääntyi kesälomien jälkeen ja alkukeväästä muihin kuukausiin verrattuna.

Syytä tähän ei tiedetä varmuudella, mutta tutkijoilla on muutamia hyviä arvauksia ilmiön syistä.

Tutkimustuloksia esitelleen sosiologian professorin Julie Brinesin mukaan yksi syy voi olla se, että monet pariskunnat ja perheet asettavat liian suuria odotuksia loma-ajoille.

- Tulevaan lomaan kohdistetaan valtavan suuria odotuksia huolimatta siitä, miten muu vuosi on parisuhteessa sujunut. Nämä vuodenajat edustavat toivoa ja uskoa parempaan, professori kertoo.

Siksi moni pariskunta pettyy, kun lomat eivät vastaakaan odotuksia. Silloin parit päätyvät jättämään erohakemuksen hieman loman jälkeen, kun kumppanin kanssa yhdessä vietetty tavallista runsaampi aika ei täyttänytkään suuria toiveita.

Itse asiassa tutkimuksen tarkoituksena ei ollut tutkia avioerojen määriä, vaan keskittyä talouskriisin aiheuttamiin ilmiöihin. Tutkijat törmäsivät elokuisten avioerohakemusten suureen määrään sattumalta.

Lähde: Science Daily 

Ehkä sinua kiinnostaa...