Fetasalaatti

8 todistetta: Välimeren ruokavalio on maailman terveellisin

Asiantuntijat ovat jälleen kerran julistaneet Välimeren ruokavalion maailman terveellisimmäksi.

tiistai 17. tammikuuta 2017 teksti Karen Lyager

Välimerellisestä ruokavaliosta on löytynyt jälleen uusia hyvää tekeviä vaikutuksia.

Terveys- ja ruokavaliotrendejä tulee ja menee, mutta Välimeren ruokavalio ponnahtaa aina uudelleen ja uudelleen esiin. Välimeren ruokavalio ei ole mikään kuuri vaan elämäntapa, joka on syntynyt välimeren alueen omista raaka-aineista.

Siihen kuuluvat monipuolinen valikoima kasviksia ja yrttejä, hedelmiä, neitsytoliiviöljyä, palkokasveja, täysjyvää, pähkinöitä, kalaa ja äyriäisiä sekä jonkin verran maitotuotteita ja viiniä. Perinteinen Välimeren ruokavalio on kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä, ja sitä voi helposti noudattaa täällä pohjan perukoillakin. Välimeren ruokavaliolla on ruokien hyvän maun lisäksi kaikkiaan 8 terveysvaikutusta.

1. Pienentää monien syöpien riskiä

International Journal of Cancerissa julkaistun 32 tutkimusta analysoineen tarkastelun mukaan Välimeren ruokavaliota noudattavien henkilöiden syöpäriski on kaikkiaan kymmenen prosenttia muita pienempi. Vaikutus paksusuolen syövän, eturauhassyövän sekä suun ja nielun alueen syöpien riskiin oli merkittävä. JAMA Internal Medicinessä vuonna 2016 julkaistun espanjalaisen tutkimuksen mukaan välimeren ruokavalio pienensi rintasyövän riskiä huikeat 68 %.

2. Ehkäisee vanhuusiän dementiaa

Edinburghin yliopiston vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan Välimeren ruokavalio hidastaa aivosolujen vähenemistä verrattuna muihin samanikäisiin, jolloin muisti ja oppimiskyky säilyvät parempina.

3. Pienentää kohtusyövän riskin yli puoleen

British Journal of Cancerissa julkaistun Italialaisen 5 000 naisen ravitsemusta tarkastelleen tutkimuksen mukaan kohtusyövän riski oli jopa 57 % pienempi naisilla, jotka noudattivat välimerellistä ruokavaliota. Mitä useampia perinteisen ruokavalion piirteitä henkilöt noudattivat, sitä pienempi oli syöpäriski.

4. Pienentää veritulpan riskiä

Välimeren ruokavalio on kaikilta osiltaan sydänystävällinen ja sen osien yhteisvaikutus suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta. Välimerellinen ruokavalio laskee pahan kolesterolin määrää veressä ja alentaa verenpainetta sekä pienentää sydänpotilaiden ennenaikaisen kuoleman riskiä jopa 37 prosentilla, mikä on kaksi kertaa parempi kuin veren kolesterolia alentavan statiinihoidon vaikutus.

5. Edistää painonhallintaa

Vaikka Välimeren ruokavaliossa on runsaasti rasvaa oliiviöljystä, avokadosta, pähkinöistä ja juustoista, sitä noudattamalla saa lukuisien tutkimusten mukaan pysyvämpiä ja merkittävämpiä painonhallintatuloksia kuin vähärasvaisella ruokavaliolla. Itse asiassa vuonna 2016 The Lancet Diabetes and Endocrinologyssa julkaistun espanjalaisen tutkimuksen mukaan paino putoaa paremmin, jos lisää oliiviöljyn osuutta Välimeren ruokavaliossa.

6. Hyväksi luustolle

Espanjalaisen Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism -julkaisussa julkaistun kaksoissokkotutkimuksen mukaan neitsytoliiviöljyä sisältävän Välimeren ruokavalion noudattaminen lisäsi luuston lujuuteen vaikuttavan osteokalsiininmäärää elimistössä.

7. Laskee kakkostypin diabeteksen riskiä

Yhdysvaltalaisen 53 laajaa tutkimusta kattavan tutkimusanalyysin mukaan Välimeren ruokavalio laskee merkittävästi tyypin 2 diabeteksen riskiä.

8. Pidentää ikää

Itse asiassa Välimeren ruokavalio on niin terveellinen, että se pidentää elinikää. Kyse ei ole yhdestäkään Välimeren ruokavalion yksittäisestä tekijästä, eikä edes yhdestä oikeasta Välimeren ruokavaliosta, vaan kokonaisuudesta, jonka sisällä painotukset voivat olla erilaisia; Italiassa syödään kasvisvoittoista ruokaa, Kreikassa nautitaan eniten oliiviöljyä ja Kroatiassa runsaimmin kalaa. Kaikki välimerelliset ruokavaliot koostuvat kuitenkin samoista elementeistä ja ovat yhtä terveellisiä. 

Ehkä sinua kiinnostaa...