Nainen mittaa vyötärönympärystään mittanauhalla

Jos haluat pysyä nykyisessä painossasi, pidä varasi loppuvuodesta.

© iStock

Juuri nyt paino on pienimmällään koko vuonna

Vaaka näyttää todennäköisesti juuri näinä päivinä vuoden pienempiä lukemia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016 teksti Anna Sjøstrøm

Tuntuvatko farkut hieman tavallista löysemmiltä, eivätkä urheiluliivitkään purista niin pahasti kuin jokunen kuukausi sitten? Useimmilla paino näyttäisi todellakin vaihtelevan vuodenaikojen mukaan, ja juuri näin syksyisin se on pienimmillään. Tutkijoiden mukaan monet ovat kevyimmillään lokakuun ensimmäisellä viikolla, ja vuoden loppuun mennessä ollaankin taas jo eri lukemissa.

Tutkijat seurasivat 3 000 osallistujan painon vaihteluita vuoden ajan. Tutkimukseen osallistui ihmisiä Yhdysvalloista, Saksasta ja Japanista, ja tulosten mukaan painonvaihtelut seurasivat juhlapyhiä kaikissa maissa yllättävänkin samankaltaisesti, vaikka aiemmin ilmiö on liitetty lähinnä yhdysvaltalaisiin joulunaluspyhiin, joihin runsas ruokailu liittyy olennaisena osana.

Tutkijat totesivat myös, että loppuvuoden aikana kerättyjen kilojen karistamiseen voi mennä kuukausiakin - puolet loppuvuoden lisäkiloista voivat viipyä vyötäisillä kesään asti tai pidempäänkin. Kannattaakin siis pitää kiinni terveellisistä ruokailutottumuksista vuoden ympäri, eikä antautua pimeän ajan lohtuherkutteluun tai venyttää juhlapyhien herkkuputkia liian moneen päivään, jos tavoitteena on pitää paino hallinnassa ja välttää turhaa jojoilua.


--

KUNTO PLUS suosittelee
Jos todella haluat pudottaa painoa, suosittelemme sinulle Ruokapäiväkirjan käyttöä. Ohjaamme sinua takuuvarmasti kohti toivomaasi painonpudotusta ruokavaliosi ja päivittäisen kaloriensaantisi perusteella, eikä sinun tarvitse tinkiä päivittäisistä tavoistasi.
Kokeile Ruokapäiväkirjaa 5 päivää ilmaiseksi


Ehkä sinua kiinnostaa...